Tietoameista maantie ylakuva

Ympäristöyritysten jaosto

Ympäristöyritysten jaosto toimii yhdyssiteenä alan toimijoiden välillä SKAL:ssa ja tarjoaa palveluja pakkaavia jäteautoja ja märkäjätteen kuljetuskalustoa omistaville sekä vaihtolavajätteen parissa työskenteleville yrityksille. SKAL:n uusi ympäristöyritysten logistiikkajäsenyys mahdollistaa myös ei-liikenneluvan omaavien ympäristöalan yritysten toimimisen SKAL:n piirissä.


Kaikkiaan pakkaavia jäteautoja ja/tai märkäjätteen kuljetuskalustoa omistavia yrityksiä on SKAL:n jäsenenä 238. Lisäksi SKAL:n jäsenenä on noin tuhat vaihtolavajätteen parissa työskentelevää yritystä. Ympäristöyritysten logistiikkajäseniä on kolme.

Taustaa jaoston perustamisesta


Suomessa tarvitaan ympäristöyritysten vahvaa edunvalvontaa. Tähän tarkoitukseen perustettiin 26.8.1967 Suomen Jätehuoltoliitto ry ja se toimi SKAL:n yhteydessä vuoteen 1992 saakka. Suomen Jätehuoltoliitto ry oli vuonna 1995 perustamassa EK:n yhteyteen Ympäristöyritysten Liittoa, jonka toiminta lakkautettiin 30.6.2014.

 

SKAL ry:n hallitus päätti syksyllä 2014 käynnistää ympäristöyritysten edunvalvonnan yrityksiltä saadun myönteisen palautteen perusteella. 



Yhteystiedot

Ympäristöyrityksiä SKAL:ssa palvelee

Pekka LoukolaAsiantuntija
Pekka Loukola
Puh: 09 478 99326 tai
050 577 9544
pekka.loukola@skal.fi

Jaosto tapasi ympäristöministerin


Ympäristöyritysten jaoston puheenjohtaja ympäristöyrittäjä Matti Tulla (keskellä) ja jaoston jäsen toimitusjohtaja Seppo Hynninen (oik.) neuvottelivat silloisen ympäristöministerin, Sanni Grahn-Laasosen kanssa Hartolassa maaliskuussa 2015 biokaasusta ja sen edistämisen mahdollisuuksista. Vilkas yhteydenpito päättäjiin on alan asioiden hoidolle välttämätöntä.

Grahn-Laasonen Tulla Hynninen uk


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä