Kuljetusyrittäjien sähköinen ykkösmedia Suomessa ja Kuljetusyrittäjä-lehden rinnakkaisjulkaisu. Painettuna lehtemme jaetaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille sekä valikoiduille sidosryhmille.

Vihreän kullan kuljettaja

Puunkuljetus on saanut Jarkko Vesalan kunnioittamaan suomalaista metsää. Kolmannen polven kuljetusyrittäjä huolehtii työntekijöistään ja kertoo työstään sosiaalisessa mediassa. Puun kuljettaminen tarjoaa töitä niille, jotka haluavat asua maaseudulla, Vesala muistuttaa. Hänen mielestään metsäalalla on hyvä tulevaisuus.

Kirjoittaja: Antti Pulkkinen

Kuljetusyrittäjä 3/2022

Puuta kuljetetaan niin kauan kuin Suomessa kasvaa metsää. Siinä mielessä tämä on hyvin varma työ, kuvailee kuljetusyrittäjä Jarkko Vesala.

Kaustisilla toimiva Puukuljetus Vesala Oy kuljettaa raakapuuta noin 240 000 kuutiometriä vuodessa. Puuta kuljetetaan noin kymmenelle sahalle, jotka jalostavat sahatavaraa kotimaan ja ulkomaan  markkinoille sekä kuitupuuta usean Suomessa toimivan sellutehtaan tarpeisiin.

Ajoalueena on pääasiallisesti Keski-Pohjanmaa, mutta toisinaan matka käy Keski-Suomen Äänekoskelle saakka. Jarkko Vesala istuu itsekin toisinaan ratin takana. Toimitusjohtajan nimike tuntuu hänestä hieman etäiseltä.

– Pidän itseäni enemmänkin sellaisena joka paikan höylänä.

Vesaloillakin kuljetusala kulkee suvussa. Työt aloitti isoisä Tauno Vesala soraautoilla 1950-luvulla suvun kotipaikkakunnalla Evijärvellä. Luonnon läheisyys toi Vesaloille ammatin.

– Kotitalomme vieressä oli soramonttu, ja sorakuljetuksille oli tilausta. Siihen aikaan rakennettiin paljon esimerkiksi teitä. Isoisä ajoi paljon myös puuta.

Isä Esko Vesala alkoi pyörittää toimintaa 1970-luvulla, jolloin yritys keskittyi sora- ja maansiirtokuljetuksiin. Puuta Vesalat alkoivat ajaa taas vuonna 1995, ja nykyään leipä tulee täysin siitä. Kaustisille Vesalat siirtyivät vuonna 2000, kun nykyiset toimitilat valmistuivat.

– Sijaintimme on hyvä, tästä ajetaan paljon ohi. Myös puut ovat lähellä. Harvemminhan logistiikkayritykset huonoon paikkaan menevät.

Puuta kuljetetaan Suomessa niin kauan kuin täällä kasvaa metsää, uskoo Jarkko Vesala. Dieselin hinnannousunkin yritys on kestänyt, koska sopimuksissa on klausuulit.

Arvotavaraa aikataulussa

Puunkuljetuksessa Jarkko Vesalaa on aina miellyttänyt työn itsenäisyys.

– Se tuo vapautta, mutta toki myös paljon vastuuta. Päivätkin voivat venyä aika pitkiksi. Onneksi päivät ovat keskenään erilaisia.

Metsässä kuljettaja toimii yleensä itsekseen. Jarkko Vesalassa suomalainen vihreä kulta herättää kunnioitusta.

– Puu on arvokasta kuljetettavaa. Se myös uusiutuu, vaikka sitä hakataan. Suomessa metsää hoidetaan hyvin, eikä täällä ole samanlaisia tuholaisongelmia kuin vaikkapa Keski-Euroopassa. Metsä on suuri voimavara.

Joskus puunkuljettajan seurana on hirviä tai susia. Sen sijaan karhuja ei ole tullut vastaan.

– Karhu on varmaan nähnyt minut useammin kuin minä sen, Jarkko Vesala naurahtaa.

Myös vuodenajat määrittävät työtä. Talvella ajetaan sellaisissa paikoissa, joihin ei kesällä pääse.

– Silloin ajetaan esimerkiksi soilta puuta. Reittinä on peltoteitä ja muita heikompia teitä, jotka eivät kesällä kestä.

Lumi tuo talvella oman haasteensa. Vesaloilla on omaa aurauskalustoa, koska aurausta ei ehdi odottaa.

– Ammattimies ei voi tietysti keliä valita, mutta kuivalla kesäkelillä homma on sujuvampaa ja kustannustehokkaampaa. Talvella kuluja on kymmenisen prosenttia enemmän, kun talvipyörät ja  talvidiesel nostavat kulutusta.

Kohta kolmekymmentä vuotta alalla työskennellyt Jarkko Vesala on ehtinyt nähdä myös paljon muutoksia. Ensimmäisenä tulee mieleen tarkka aikataulutus.

– Nykyään jokaisella laitoksella on omat aikataulunsa, ja niitä pitää sovittaa yhteen. Joskus voi tulla yllätyksiä, esimerkiksi kuorma voi jäädä vajaaksi ja pitää hakea täyttöpuuta toisesta paikkaa,  mutta pyrimme osumaan aikatauluihin niin tarkkaan kuin on mahdollista.

Myös työhön ja sen teettämiseen on tullut paljon säädöksiä verrattuna takavuosiin. Uutta lainsäädäntöä on saanut opiskella tarkkaan.

Samalla kuitenkin työturvallisuus on parantunut, ja se on hyvä asia, Jarkko Vesala muistuttaa.

Autojen näyttelymenestys innosti Jarkko Vesalan someen. Nykyään Puukuljetus Vesalan kuulumisia seuraavat tuhannet.

Kuljettajien hyvinvointiin
panostetaan

Ammattitaitoisista puunkuljettajista on ollut jo jonkin aikaa pula. Vesala tunnistaa ilmiön.

– Työn vaatimustaso on aika kova, se varmasti vaikuttaa. Perheelliselle on haastavaa se, ettei aina tiedä, koska ehtii kotiin. Me olemme kuitenkin olleet onnekkaita, kun olemme löytäneet osaavia kuljettajia. Moni on työskennellyt meillä pitkään.

Puukuljetus Vesala on panostanut esimerkiksi työterveyteen ja kuljettajien hyvinvointiin.

– Työntekijöillä on vakuutukset, jotka kattavat myös vapaa-ajan. Lisäksi heille on tulossa käyttöön hierontapalvelu, eli he voivat käydä hierojalla firman kustantamana. Tässä työssä on tärkeää pitää itsestään huolta.

Hyvää mainetta on pyritty Jarkko Vesalan mukaan vaalimaan. Puunkuljetus Vesala kertoo toiminnastaan paljon esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, Facebookissa ja Instagramissa.

– Se lähti aikoinaan siitä, kun automme kiersivät näyttelyissä ja voittivat palkintoja. Nykyään some tulee meiltä ihan luonnostaan. Julkaisemme kuvia esimerkiksi työkeikoilta.

Somenäkyvyys on taannut myös sen, että jos kuljettajan paikka on ollut auki, puhelin on alkanut soida nopeasti.

– Samalla voimme tehdä tätä työtä tutuksi nuorille ja saada heidät ehkä kiinnostumaan alasta. Edelleen on paljon ihmisiä, jotka haluavat asua maalla. Tämä on hyvä mahdollisuus työllistyä maaseudulla.

Puukuljetus Vesalan autot tunnetaan väristään, Vesalan vihreästä.

Metsässä on tulevaisuus

Puukuljetus Vesalan tämänhetkiseen tilanteeseen Jarkko Vesala on melko tyytyväinen, vaikka dieselin hinnannousu on uhannut kuljetusalaa.

Firmalla kuluu 400–450 tuhatta litraa dieseliä vuodessa.  Polttoainekulut ovat noin kolmanneksen kaikista kuluista.

– Meillä on klausuulit sopimuksissa, koska polttoainekulut ovat niin merkittävä osa kulurakennetta. Mutta ymmärrän hyvin, miten paha paikka tämä on niille, joilla ei klausuuleja ole. Kun ajetaan  vihreää siirtymää, pitäisi muistaa sen kaikki vaikutukset.

Metsäalan elinkeinoilla on Jarkko Vesalan mielestä kuitenkin hyvä tulevaisuus.

– Puun ei anneta lahota metsään, joten kyllä meilläkin autot pysyvät liikenteessä. Metsästä keksitään myös uusia innovaatioita, vaikkapa uusiutuvia pakkausmateriaaleja ja tekstiilikuituja. Ne ovat ekologisia ja vähentävät muovin käyttöä.

Metsä näkyy myös Puukuljetus Vesalan autoissa.

– Meillä on oma väri, Vesalan vihreä. Se kyllä tunnistetaan.

Luonnossa Jarkko Vesala viihtyy myös vapaa-ajallaan. Kesäkaudella hän harrastaa maastopyöräilyä ja ajelee mielellään nimenomaan metsäreiteillä. Perheellä on myös vapaa-ajanasunto Rukalla, jossa vietetään paljon aikaa luonnossa patikoiden.

– Suomalainen luonto on puhdasta, eikä ainakaan maaseudulla tarvitse mennä kauas, kun olet jo aivan luonnon rauhassa.

Puukuljetus Vesala Oy

Kalustoa viisi Euro 6-yhdistelmää, joiden
jokaisen kokonaispaino on 76 tonnia
Henkilöstöä 11
Perustettu vuonna 1995
Liikevaihto 1,8 miljoonaa

Jarkko Vesala

46-vuotias
Perhe: vaimo Camilla, tytär Erica (16), poika Viktor (13)
MKY:n Pohjanmaan jaoston puheenjohtaja
Harrastaa maastopyöräilyä ja harrastejääkiekkoa.
Valmentaa TUS:n (Teerijärvi Ungdoms Sportklubb) junioreita jääkiekossa.
 

Yara

I samarbete för våra medlemmar: