Ajoneuvoon liittyvät lomakkeet

Täältä voit ladata käyttöösi ajoneuvoon liittyviä lomakkeita.

Trukin käyttöön oltava kirjallinen lupa

Trukin ja henkilönostimen kuljettajalla on oltava sen käyttöön työnantajan antama kirjallinen lupa. Työnantajan on ennen luvan antamista varmistettava, että kuljettajalla on riittävät kyvyt ja taidot työvälineen käyttämiseen.

Myös kuljetusyrityksissä työnantaja vastaa siitä, että työntekijöillä on riittävät kyvyt ja taidot trukkien käyttämiseen ja kirjoittaa työntekijöilleen kirjalliset luvat trukkien käyttämiseen. Työnantaja vastaa työntekijänsä osaamisesta myös siinä tapauksessa, että kuljettajat joutuvat työssään käyttämään muiden kuin varsinaisen työnantajansa omistamia ja hallinnoimia trukkeja.

Kuljetusyrityksen on tällöinkin työnantajana varmistettava, että kuljettajilla on ennakkoon tiedossa oleviin tilanteisiin riittävät kyvyt ja taidot trukkien käyttämiseen. Luvan antamista varten tulisi selvittää kuljettajan osaaminen odotettavissa olevien trukkityyppien käytössä ja yleiset käyttöolosuhteet.

Työpaikan haltijan velvollisuutena on huolehtia yleisestä turvallisuudesta ja toimintojen yhteensovittamisesta työpaikalla samoin kuin yleensä käyttöön luovuttamansa trukin toimintakunnosta.

Esimerkki kirjallisesta trukinkäyttöluvasta, jota SKALin jäsenyritykset voivat vapaasti käyttää: