Pidetään Suomi liikenteessä – ja liikkeessä

22.6.2022
Nyt yhä useampien pitäisi ymmärtää kuljetustoimialan merkitys Suomelle, kirjoittavat puheenjohtaja Jani Ylälehto ja toimitusjohtaja Anssi Kujala.

Tuolla otsikolla julkistimme tavoiteohjelmamme vuosille 2023–2027 liittokokouksemme yhteydessä.

Tuomme siinä esiin keskeisiksi katsomiamme teemoja, joista lähivuosina pitäisi tehdä päätöksiä pitääksemme suomalaisen kuljetustoimialan kilpailukykyisenä. Teemoina on esimerkiksi tiestön ja infran ylläpitäminen, alamme sääntely, digitalisaation edistäminen, päästövähennyskeinot ja työvoiman saannin turvaaminen.

Linkki ohjelmaan: skal_tavoiteohjelma_2023-2027.pdf

Pyrimme katsomaan tulevaisuuteen, vaikka jo pelkästään ajankohtaisten haasteiden kanssa riittää töitä. SKALin vaikuttamistyötä koko menneen talvikauden on määrittänyt dieselin hinta. Joulukuussa olimme torjumassa EU:n energiaverodirektiivin ehdotusta bensiinin ja dieselin verotasojen harmonisoinnista. Muutos olisi tarkoittanut 26 sentin veronkorotusta dieselin hintaan. Lisäkustannus olisi ollut satoja miljoonia euroja.

Keväällä saimme aikaan hallituksen päätöksen ehdottamamme ammattidieselin valmistelusta.

Maaliskuun alussa esitimme useita keinoja kuljetusalan tukemiseksi. Päätöksiä on nyt tehty jakeluvelvoitteen alentamisesta ja kuljetusyritysten polttoainetuesta.

Olemme toistuvasti esittäneet myös polttoaineen valmisteveron laskemista EU-minimiin. Tätä tuomme esiin jälleen kun polttoaineen hinta on kääntynyt taas uuteen nousuun. Suomi ei voi jäädä seuraamaan sivusta ja antaa kalliin energianhinnan heikentää Suomen kustannuskilpailukykyä.

Nyt yhä useampien pitäisi ymmärtää kuljetustoimialan merkitys Suomelle. Suomessa on syytä laajemminkin arvioida kansainvälistä logistista kilpailukykyä, kuljetuskustannuksien kehittymistä ja niiden vaikutusta Suomessa tehtäviin investointeihin ja kuljetusalan yrityksien toimintaan.

Pidetään Suomi liikkeessä ja liikenteessä, mutta toivottavasti usealla jäsenyrittäjillämme on mahdollisuus pysähtyä hetkeksi viettämään keskikesän juhlaa.

Hyvää juhannusta!

Terveisin,

Jani Ylälehto                                            Anssi Kujala
puheenjohtaja                                          toimitusjohtaja

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Kommentit (0 kpl)

 

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Jani Ylälehto ja Anssi Kujala

Muita blogimerkintöjä

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: