19.1.2016 11:00

SKAL Kuljetusbarometri 1/2016: Tieliikennelain uudistuksella sujuvuutta jakelukuljetuksiin

Kuljetusyritysten talous irronnut vuoden takaisesta pohjakosketuksesta

Parhaillaan valmisteltavan, maanteiden tavaraliikenteelle tärkeän tieliikennelain kokonaisuudistuksen teemoja pääsi kuljetusyrittäjien tarkastelun kohteeksi Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n tammikuun Kuljetusbarometrissa. Yrittäjät odottavat uudistuksen tuovan sujuvuutta jakelukuljetuksiin liikenneturvallisuutta unohtamatta.

Loppuvuoden kuljetussuoritteet olivat yrittäjien arvioita matalammalla tasolla. Joka kolmannen yrityksen kuljettamat tavaramäärät olivat laskeneet syyskuun ja joulukuun välisenä aikana. Kehitys oli kuitenkin suotuisampi kuin vuosi sitten, jolloin 44 % raportoi alentuneista kuljetusmääristä. Kuljetusmäärät olivat kasvaneet harvemmalla kuin joka viidennellä. Kuljetuspalveluiden kysyntää kuvaava ajosuorite (km/kk) oli niinikään laskenut joka kolmannella (32 %). Kuljetuskilometrejään kasvattaneita yrityksiä löytyi eniten Etelä-Suomesta ja Pohjanmaalta sekä säiliöautoilijoista. Kaakkoissuomalaisten yritysten ja puupuolen kuljetusmäärät kehittyivät heikoimmin – vain joka kymmenes yritys kasvatti ajosuoritettaan. Kuljetusmäärät laskivat eniten ulkomaanliikenteessä ja maa-aineskuljetuksissa.

Useamman kuin joka kolmannen yrityksen liikevaihto oli laskenut, joka neljännen kasvanut. Tilanne oli valoisampi kuin viime vuonna samaan aikaan. Pohjanmaalaisista yrityksistä peräti 37 prosenttia paransi liikevaihtoaan. Myös Etelä-, Länsi- ja Sisä-Suomessa lähes kolmannes yrityksistä kasvatti liikevaihtoaan - poikkeuksena Helsinki, joka piti perää Kaakkois-Suomen ja Keski-Suomen kanssa. Joka kuudes yritys oli parantanut kannattavuuttaan. Kannattavuus oli laskenut 30 prosentilla (vrt. 35 % 1/2015) yrityksistä. Eniten laskijoita oli Kaakkois-Suomessa ja metsäalan kuljetuksissa. Viimevuotista harvempi yrittäjä ennusti liikevaihdon (37 % vrt. 43 %) ja kannattavuuden (30 % vrt. 37 %) laskua kevään aikana. Joka kuudes kuljetusyritys oli vähentänyt väkeään, ja vain 7 % yrityksistä oli rekrytoinut syksyn aikana.

Kalustohankintaodotukset ovat vertailukauteen nähden paremmat. Peräti 17 % (12 % 1/2015) yrittäjistä aikoi kevään aikana vaihtaa kalustoaan uuteen.

Sujuvuutta jakelukuljetuksiin ja lisää nopeutta pakettiautoille

Jakelukuljetuksia koskeviin kysymyksiin vastanneet kuljetusyrittäjät olivat huolissaan siitä, että Suomi kieltäisi jakeluauton pysäyttämisen jalkakäytäville ja pyöräilyväylille kuorman purkamisen ja lastaamisen ajaksi, kuten nykysäädökset sallivat. Kysymykseen vastanneista enemmistö (83 %) oli jakelukuljetusyrittäjiä. Yrittäjät arvioivat pysäyttämiskiellon heikentävän kuljetuksia huomattavasti (65 %) tai hieman (15 %). Erityisesti suurimpien kaupunkikeskustojemme jakelu on riippuvainen auton pysäyttämisestä kivijalkaliikkeiden kupeeseen. Useampi kuin neljä viidestä kuljetusyrittäjästä arvioi, että jakeluauton pysäköinti liikennesuuntaan vastaan eli ajosuunnassa tien vasempaan laitaan parantaisi kuljetuksia.

Jakelukysymyksiin vastanneista 70 % olisi valmiita poistamaan pakettiautojen nopeusrajoitukset, jolloin ne noudattaisivat henkilöautojen enimmäisnopeuksia. Esityksen vastustajat (17 %) perustelivat kantaansa enimmäkseen liikenneturvallisuudella.

Turvavyövelvoitteen keventäminen nopeuttaisi jakelu- ja keräilykuljetuksia

Tieliikennelain kokonaisuudistuksessa tutkitaan myös turvavyön käyttövelvollisuuden keventämistä hiljaisella nopeudella useasta paikasta keräävien tai useaan paikkaan jakelevien ajoneuvojen kuljettajilla. Tällaisia olisivat esimerkiksi jäte- ja postiautot. Neljä kuudesta (68 %) kuljetusyrittäjästä kannatti käyttövelvollisuuden keventämistä, kuudennes vastusti ja kuudennes ei osannut sanoa. Neljä kuudesta arvioi turvavyövelvoitteen keventämisen nopeuttavan jakelua. Useampi kuin joka neljäs oli huolissaan liikenneturvallisuuden heikentymisestä ja useampi kuin joka viides halusi parantaa turvavöiden käytettävyyttä. Kysymykseen vastasivat kaikki.

Sujuvampi poistuminen risteyksestä

Mahdollisuus ryhmittyä risteyksestä useampikaistaiselle tielle käännyttäessä suoraan sopivimmalle ajokaistalle sai kannatusta 64 prosentilta vastanneista, 20 prosenttia vastusti. Enemmistö (52 %) arveli muutoksen nopeuttavan risteyksestä poistumista. Yli neljännes vastanneista arvioi muutoksen parantavan, kuudennes puolestaan heikentävän liikenneturvallisuutta. Sekaannusta ja risteysonnettomuuksia ennusti vajaa neljännes (23 %) vastanneista.

Suojatieturvallisuus kirvoitti runsaasti palautetta

Viime vuoden vakavat suojatieonnettomuudet ovat järkyttäneet kuljetusalaa. Kysyimme yrittäjiltä arvioita keinoista suojatieturvallisuuden parantamiseksi. Eniten kannatusta (80 %) sai lasten ja nuorten liikenneturvallisuuskasvatus. Seuraavaksi suosituin keino (70 %) oli liikennevalojen suunnittelu siten, että oikealle kääntyville ajoneuvoille ja tien ylittäville jalankulkijoille ei palaisi yhtä aikaa vihreä valo koulujen läheisyydessä. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden älylaitteiden ja vastaavien käyttöä liikenteessä rajoittaisi 59 % ja kuljettajien liikenneturvallisuuskoulutukseen panostaisi 23 % yrittäjistä. Monet ammattikuljettajat ovat esittäneet peruutussignaalia muistuttavaa äänimerkkiä oikealle kääntyville, suojatien ylittäville raskaan liikenteen ajoneuvoille. Tällaista kannatti 9 % kyselyyn vastanneista.

Suojatiekysymys tuotti runsaasti avoimia vastauksia. Esiin nousivat suojatien siirtäminen etäämmälle risteyksestä etenkin kaupunkialueella, kevyen liikenteen valistaminen raskaan liikenteen näkyvyysrajoituksista ja erilaisten laitteiden käyttelyn rajoittaminen liikenteessä. Myös parempaa yhteispeliä ja joustamista toivottiin liikenteeseen. Ajoneuvokameroita, perävaunujen vilkkuja ja suojateiden parempaa valaistusta ehdotettiin. Moni SKAL-jäsenyrittäjä jalkautui syksyn aikana koulujen ja päiväkotien infotilaisuuksiin ja tarjosi kuljetuskalustoaan lasten tutustuttavaksi. Liikenneturvallisuuskasvatus ei voi alkaa liian aikaisin.

SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2016

SKAL:n vuoden 2016 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi 690 jäsenyritystä. Ajankohtaiskysymykset koskivat muun muassa jakeluliikenteen toimintaa kaupunkikeskustoissa ja suojateiden turvallisuuden parantamista. Kysymyksiä oli laatimassa liikenne- ja viestintäministeriö, joka valmistelee parhaillaan tieliikennelain kokonaisuudistusta. SKAL:n Kuljetusbarometri toteutetaan kolme kertaa vuodessa. Kysely lähetetään noin 4 000 jäsenyrittäjälle. Barometrikyselyllä selvitetään kuljetusyritysten taloudellista tilannetta ja lähitulevaisuuden näkymiä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä sekä toimialoja. Kysely 1/2016 toteutettiin 22.12.2015–10.1.2016.

SKAL Kuljetusbarometri 1/2016

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: