Sinä teet suojatien

Liikenneturvan, Moottoriliikenteen Keskusjärjestön ja poliisin yhteinen Sinä teet suojatien -kampanja jatkuu. Vuonna 2014 alkanut kampanja on ollut menestys. Liikenneturva järjestää paikallisia Sinä teet suojatien tapahtumia ympäri Suomen. Tapahtumia viedään myös kouluihin ja nuorten keskuuteen kevennetyllä ”Suojatieselfie-mallilla”.

Sinä teet suojatien -kampanjan tavoite on parantaa liikenneturvallisuutta edistämällä turvallista liikennekäyttäytymistä suojateiden yhteydessä. Kampanjan päätavoitteena on, ettei kukaan kuole tai loukkaannu vakavasti suojatieonnettomuudessa.

Kampanjassa ovat mukana Liikenneturva, Moottoriliikenteen keskusjärjestön MOLIKE:n jäsenet Autokoululiitto, Autoliitto, Linja-autoliitto, Suomen Autoteknillinen liitto, Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL ry, Suomen Taksiliitto, Autoalan Keskusliitto ry, Autotuojat sekä poliisi. Henry Fordin Säätiö myönsi vuonna 2016 kampanjalle 15 000 euroa avustusta.

Sinä teet Suojatien -kampanjatilaisuus eduskunnassa 23.3.2017

Maaliskuussa 2017 Pikkuparlamentissa tempaistiin suojatieturvallisuuden puolesta. Koolla oli kansanedustajia ja liikennealan toimijoita lähes parinsadan hengen voimin. Puheiden päätteeksi osallistujat saivat maalauttaa kasvoihinsa suojatieraidoituksen kampanjatunnuksena ja otattaa itsestään kampanjakuvat. SKAL:sta paikalla oli liikenneturvallisuustapahtumia kouluissa järjestäviä jäsenyrittäjiä sekä SKAL:n johdon ja viestinnän väkeä.

Siirry kampanjasivulle

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: