Pekka Jylhä - Kuljetan Suomelle

Pekka Jylhä, 57, Jyväskylä

Kuljetusyritykseni yhteenlaskettu vuosisuorite: yhteensä noin 7 miljoonaa kilometriä Suomessa, Saksassa ja Alankomaissa

Kuljetan Suomelle: Kuljetamme puutarha-alan tuotteita, elintarvikkeita ja kappaletavaraa. Lisäksi teemme muuttoja, joista toimintamme lähti aikanaan liikkeelle, sekä vuokraamme kiinteistöjä. Kuljetusasiakkainamme on kaupan ja puutarha-alan keskusliikkeitä ja tukkuja, muutoissa myös kotitalouksia. Huolehdimme erikoislaittein siitä, että suomalaisten pöytiin saadaan puhtaita ja turvallisia elintarvikkeita mahdollisimman energiatehokkaasti. Autamme vähentämään kasvien kuljetuksiin liittyvää hävikkiä.

Kun katolla on aurinkopaneelit, tilauksessa kaasuautoja ja ajotapaa pisteytetään taloudellisuuden mukaan, voimme parantaa hyvää!

Kun käynnistimme terminaalitoiminnan Saksassa, olimme ensimmäinen logistiikka-alan yritys, joka asennutti katolle aurinkopaneelit. Syötämme niiden tuottamaan sähköä Saksan valtakunnanverkkoon. Terminaalimme on omavarainen energian suhteen. Nyt paneeleita joutuu jonottamaan, kun tietoisuus on lisääntynyt. Tuntuu hyvältä, että olimme edelläkävijöitä.

Kotimaan terminaaleissa kierrätämme ja säästämme energiaa kaikessa, missä mahdollista. Kalustossamme on Nasan käyttämä ilmanpuhdistusjärjestelmä, joka auttaa säilyttämään elintarvikkeet ja kasvit puhtaina ja tuoreina. Huolehdimme myös erikoislaittein siitä, että ilma kiertää kuormatilassa tasaisesti, eivätkä salaatinkerät pääse nuutumaan tai paleltumaan.

Seuraamme kuljettajien ajotapaa jatkuvasti toiminnanohjausjärjestelmän kautta

Järjestelmä monitoroi ajonopeuden ja ajotavan. Se rekisteröi kiihdytykset ja jarrutukset, ja totta kai myös myönteiset asiat kuten polttoainetta säästävän rullauksen. Näemme järjestelmästä polttoaineen kulutuksen, ja voimme vertailla samalla tai samantapaisella reitillä ajavien suoriutumista. Energiatehokkaasta ajotavasta saa pisteitä. Kuljettajamme myös tykkäävät hiukan kilpailla ajotavalla, mikä totta kai parantaa tuloksia.

Pyrimme laatimaan aikataulut siten, että taloudellinen kuljettaminen on helppoa. Uusimme vetoautoja noin viiden vuoden välein, jolloin moottoreiden toimintavarmuus ja taloudellisuus ovat aina korkealla tasolla.

Sähköä emme ole voineet vielä harkita, sillä puoliperävaunuihin ei sähkötoimisia autoja ole tarjolla, mutta kaasuautoja on ajossa neljä. Niistä on hyviä kokemuksia. Lähistöllä on maatilan yhteydessä biokaasuasema, jonka asiakkaiksi aiomme ryhtyä. Tulevaisuudessa meillä ajetaan siis myös lannalla.

Ilmastolla ei ole rajoja ja olemme täällä kaikki samalla pallolla. Huolestuttaa, että vaikka tekisimme kuinka paljon työtä päästöjen vähentämiseksi täällä Suomessa, ja toiset maat viittaavat kintaalla. Meidän on tehtävä paljon, mutta muiden on tehtävä myös oma osansa. Siinä täytyy olla kohtuus!

Luonnossa irtaudun arjesta täysin

Tykkään olla järvellä ja metsässä, luonnossa kaikissa muodoissaan. Vietämme vaimoni kanssa lomat ja vapaa-ajan mökillämme Hankasalmella. Se on mieluisampaa kuin lentää etelän lämpöön. Siellä on ympärillä luonnon hiljaisuus. Kuuntelen sitä ja seuraan lintuja, nautin kiireettömyydestä ja rauhasta. Kun saan työt perjantaina päätökseen, lähden mökille ja palaan vasta sunnuntai-iltana. Se on vastapainoa työn hektisyydelle, siellä puhelinkin tuntuu rauhoittuvan.

Haluatko haastaa tutun kuljetusammattilaisen mukaan?

Haastan KuljetanSuomelle-kampanjaan kuljetusyrittäjä Antti Airaksisen Kuopiosta. On tehty pitkään yhteistyötä Antin kanssa ja olisi mukava kuulla, miten hän näissä asioissa toimii.

 

 

Muualla verkossa

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: