8.2.2018 12:21
SKAL

SKAL:in lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yhdistetyissä kuljetuksissa

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa on käsiteltävänä Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan Parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (yhdistetyt kuljetukset) U 68/2018 vp. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on saanut kutsun asiassa asiantuntijana kuultavaksi ja esittää lausuntonaan seuraavaa.

SKAL vastustaa esitystä yhdistetyissä kuljetuksissa sallitun maakuljetusosuuden perustana olevien kuljetusmatkojen muuttamisesta. Valtioneuvoston kirjelmässä todetaan, että kabotaasi voisi yhdistettyjen kuljetusten osalta lisääntyä jonkin verran nykyisestä, jos 100 kilometrin vähimmäismatka poistuu merikuljetuksesta. SKAL:in näkemyksen mukaan riski on suuri ja miltei kaikki meriteitse Suomeen suuntautuvat kuljetukset voisivat tulla säännön soveltamisalan piiriin. Kabotaasin kaltainen kuljetustoiminta saattaisi lisääntyä Suomessa hyvin voimakkaasti.

Sallitun enimmäismatkan laajennukseen valtioneuvostokin suhtautuu kriittisesti. Tässä SKAL yhtyy valtioneuvoston näkemykseen, ja vastustaa myös tätä maantiekuljetuksen osuuden laskentaan ehdotettua muutosta, joka voisi vastaavasti saattaa lähes koko Suomen alueen tältä osin soveltamisalan piiriin. 

Valtioneuvoston mielestä lähtökohtana tulee olla, että samat säännöt lähetetyistä kuljettajista koskisivat kaikkea kabotaasia säädösperustasta riippumatta. Myös SKAL edellyttää, että lähetettyjä työntekijöitä koskevia säännöksiä on ehdottomasti sovellettava täysimääräisesti kaikessa kabotaasiliikenteessä ilman minkäänlaisia rajoituksia säädösperustasta riippumatta.

Direktiiviä perustellaan ympäristösyillä, mutta Suomen osalta hiilidioksidipäästöjä vähentävää vaikutusta ei ole. Mikäli kabotaasi tältä osin lisääntyy, tarkoittaa se päästöjen lisääntymistä. Liikenne- ja viestintäministeriö on juuri tiedottanut yhdistelmien sallitun pituuden kasvattamisesta siten, että kahden pitkän merikontin kuljettaminen on mahdollista yhdellä yhdistelmällä. Tällä parannetaan kuljetustehokkuutta ja vähennetään päästöjä. Jos kontteja kuljetetaan Suomessa lisääntyvässä määrin yhdistettyjen kuljetusten direktiivin sallimana kabotaasina, tämä edellä mainittu hyöty jää saamatta.

Suomen kansallisissa kuljetuksissa yhdistetyillä kuljetuksilla on vähäinen merkitys. Myös suomalaisten vastaavanlaiset kuljetukset muualla ovat pääosin loppuneet, joten suomalaiset kuljetusyritykset eivät hyödy muutosehdotuksesta.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Iiro Lehtonen                         Ari Herrala
toimitusjohtaja                       johtava asiantuntija

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: