24.8.2018 09:47
SKAL

Lausunto jätelain muuttamisesta

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry kiittää mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi jätelain muuttamisesta. Jätelain muutoksen ensimmäisessä osassa muutettiin jätelakia Sipilän hallituksen ohjelman mukaisesti siten, että yhdyskuntajätehuollon vastuunjaossa kuntien vastuu rajattiin pääosin vain asumisessa syntyviin jätteisiin ja kuntien omiin yhdyskuntajätteisiin. 

Tämän jätelain muutoksen ensimmäinen osa hyväksyttiin eduskunnassa 16.5.2018 ja vahvistettiin Tasavallan presidentin esittelyssä 13.6.2018. Jätelain muutos jaettiin kahteen osaan, jossa nyt tehdyssä esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi jätelaissa kunnan toissijaiselle jätehuollon järjestämisvelvollisuudelle säädettyjä edellytyksiä ja siihen liittyviä menettelyjä.   
 

Jätelain muutoksessa on hyvä tavoite

SKAL on pitänyt hyvänä ja tärkeänä jätelain muutoksen ensimmäisen osan ja nyt esitetyn toisen osan toteuttamista. Esitetyt muutokset ovat olleet hyviä ja tarpeellisia. Kokonaisuutena nyt esitettyä jätelain muutosta voidaan pitää erittäin onnistuneena
 
Lakia muutettaessa tulee huolehtia siitä, ettei lakiin jää kirjauksia, jotka mahdollistavat lain kiertämisen. Kunnallisille jätehuoltoyhtiöille jää edelleen jätelakiin (§ 33 Kunnan toissijainen jätehuoltopalvelu) mahdollisuus saada itselleen vapailla markkinoilla olevaa jätettä. On positiivista, että tätä rajoitetaan tiukempien kirjausten avulla ja yksityisen palvelutarjonnan selvittämisellä ja sähköisen markkinapaikan muodostamisella tälle TSV-jätteelle.
 
Tätä jätelain kohtaa on käytetty väärin hyväksi kunnallisten jätehuoltoyhtiöiden toimesta niiden markkinoidessaan palveluitaan vapaille markkinoille. Tässä yhteydessä on yrityksiä pyydetty allekirjoittamaan valmiiksi täytettyjä lomakkeita, joissa todetaan, ettei yksityistä palveluntarjontaa ole saatavilla, vaikka yksityisiä palvelun tuottajia olisi alueella hyvin tarjolla.
 

Markkinapaikka ei saa kahlita yksityisten yritysten välisiä markkinoita

Jätelain muutoksessa on huomioitava, ettei yksityisten yritysten välisiä normaaleita markkinoita velvoiteta käyttämään markkinapaikkaa. Tällainen velvoite jäykistäisi liiketoiminnan hoitamista ja kääntäisi lain tarkoituksen vastakkaiseksi. Lain tulee olla nimenomaan suunnattu vain jätteille, joille ei ole löytynyt yksityistä palvelutarjontaa ja ne olisivat muuten menossa kunnan toissijaisena jätteenä kunnalliselle jätehuoltoyhtiölle. Tällöin yksityiset yritykset voisivat esittää palvelutarjontansa sähköisen markkinapaikan avulla, jolloin selviää, että onko alueella yksityistä palvelutarjontaa tarjolla.  
 

Kunnilla tulisi olla oikeus päättää jätteenkuljetusjärjestelmästä

Jätelain muutoksessa tulisi myös huomioida, että peruskunnilla tulisi olla oikeus päättää itsenäisesti jätteenkuljetusjärjestelmästä. Tämä vähentäisi myös jätteenkuljetuspäätöksistä tehtyä runsasta valituskierrettä. Alueellisten jätehuoltoviranomaisten tekemistä päätöksistä jatkaa kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta on jätetty kohtuuttomasti valituksia. 
 
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry toteaa, että suunniteltua jätelain muutosta voidaan pitää erittäin hyvänä asiana. Laki tulee todelliseen tarpeeseen, koska kunnalliset jätehuoltoyhtiöt ovat käyttäneet tähän saakka kunnan TSV-vastuuta väärin hyväksi. Tähän saakka kunnallisiin jätehuoltoyhtiöihin on mennyt yksityisten yritysten jätettä, vaikka jätehuollon yksityistä palvelutarjontaa olisi ollut alueella hyvin saatavilla. Yhteiskunnan kokonaisedun mukaista on se, ettei sidosyksikkösuhteessa toimiva Inhouse -yhtiö valtaa vahvan asemansa perusteella markkinoita yksityisiltä toimijoilta.
 
Kunnioittavasti
 
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry
 
Iiro Lehtonen                 Pekka Loukola
toimitusjohtaja               asiantuntija

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: