19.11.2020 13:06
SKAL ry.

Lausunnon antaminen jätehuoltomääräyksistä, Joensuu

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry esittää lausunnossaan Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnokseen seuraavia tarkistuksia: 
 
Asian esittelytekstissä (jätelautakunnan päätös 29.10.2020 § 23) todetaan seuraavasti (toinen kappale): ”Puhas Oy on toteuttanut astiapalvelukokeilun poltettavan jätteen astioille 1.6.2018 alkaen ja kokeilu päättyy vuoden 2020 lopussa. Kokeiluaikana yhtiö on toimittanut asiakkaan käyttöön omistamansa jäteastian, jos asiakkaan entinen astia on ollut rikki tai aiheuttanut muuten työturvallisuusriskin.  Kokeilu on koskenut koko toimialuetta ja kaikkia kunnan lakisääteisen jätehuollon järjestämisvastuun asiakkaita poltettavan jätteen ja biojätteen astioiden osalta.  Astia ja sen toimitus on ollut asiakkaalle veloitukseton.”  
 
Palvelun periaatteet –kohdan ensimmäisessä kappaleessa todetaan myös seuraavasti:
Esityksen mukaan käsin siirrettävien enintään 660 litran jäteastioiden hankinnasta ja jakelusta asiakkaiden käyttöön vastaa jatkossa kunnallinen jätehuoltoyhtiö Puhas Oy. Palvelu koskee jätelajeja, joissa on käytössä kunnan järjestämä jätteenkuljetus.
 
Näissä kohdissa esittelytekstiä on mainittuna, että ilmaiset jäteastiat toimitetaan vain kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen (poltettava jäte ja biojäte) jätejakeisiin.  Koska ilmaisia astioita on toimitettu myös pakkausjätteiden keräykseen, joka Puhas Oy:n ilmoituksen mukaisesti on sen ”harjoittamaa markkinaehtoista toimintaa”, niin jätehuoltomääräysten luonnokseen tulisi tehdä seuraava lisäys:
 
”23 a § Jäteastiapalvelu
Kunnallinen jätehuoltoyhtiö hankkii ja toimittaa kunnan jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvalle kiinteistölle käsin siirrettävät enintään 660 litran jäteastiat. Astiat toimitetaan niiden jätelajien keräämistä varten, joiden kuljetus järjestetään kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena (Lisäys: poltettava jäte ja biojäte).”….
 
Tämä lisäys rajaisi selvästi pakkausjätteet pois tästä toiminnasta.  Markkinaehtoiseen toimintaan ei voi lukeutua sellainen toiminta, jossa tarjotaan ilmaisia jäteastioita ja sen lisäksi vielä ilmaisia tyhjennyksiä lasi- ja metalliastioille.  Tällaisessa toiminnassa on kyse määräävän markkina-aseman käyttämistä väärin hyväksi markkinointikeinona ja tätä toimintaa subventoidaan muun toiminnan tuotoilla.  
 

 Yhteenveto

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry toivoo, että Joensuun alueellinen jätelautakunta voisi huomioida nämä asiat päättäessään jätehuoltomääräyksistä. 
Joensuun alueellisen jätelautakunnan tehtävänä, on mahdollistaa asukkaille hyvin toimivat ja laadukkaat jätehuoltopalvelut. Jätehuoltomääräyksillä on siinä tärkeä merkitys.
 
Kunnioittavasti
 
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry
 
Iiro Lehtonen                 Pekka Loukola
toimitusjohtaja              asiantuntija

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: