10.6.2021 11:00
SKAL ry

Kuljetusbarometri 2/2021: Kasvavat kustannukset himmentävät kasvunäkymiä – palvelun laatu ja ihmiset ovat kuljetusyritysten merkittävimpiä voimavaroja

Kuljetusyritysten näkymät ovat pitkästä aikaa myönteiset, mutta kustannusten nousu aiheuttaa haasteita. Polttoaineveroa on korotettu tasaisesti 2010-luvulla, mikä tuntuu yrittäjien kukkarossa. Vuoden 2020 elokuun suuri polttoaineveronkorotus tuli yritysten kannalta erityisen huonoon aikaan. Osa kuljetusyrityksistä kokee myös olevansa heikossa neuvotteluasemassa asiakkaisiin nähden. Kuljetusyritykset rakentavat tulevaisuuttaan korkealaatuisten palveluiden ja henkilöstön varaan. Läheisten tuki on tärkeä voimavara yrityskoosta riippumatta.

Joka kolmas kuljetusyrittäjä ennustaa kesäkaudelta kuljetusmäärien ja liikevaihdon kasvua. Positiivisia odotuksia on alueellisesti eniten Länsi-Suomessa ja kuljetuslajeittain säiliöliikenteessä, ympäristökuljetuksissa ja vaihtolavakuljetuksissa. Säiliökuljetusten kysynnässä näkyy liikenteen määrän kääntyminen kasvuun ja lisääntynyt teollisuuskemikaalien tarve. Teollisuusinvestoinnit ovat voimakkaassa kasvussa*. Koronatilanne tuo oman lisänsä kuljetuksiin, kun polttoainetta tarvitaan kotimaan matkailuun, öljyä lämmitykseen ja puutavaraa rakentamiseen ja remontointiin. Myös kotimaisen kaupan noususuhdanne heijastuu kuljetusten kysyntään. Ajosuoritteet kasvavat, kun yleinen toimeliaisuus lisääntyy.

Kuljetusbarometri 2/2021 Kuljetusyrittäjien ennusteet tulevasta kesästä

Kuvaaja: Kuljetusyrittäjien antamat ennusteet koskien tulevaa kesäkautta (touko-elokuu) SKAL Kuljetusbarometrissa 2 vuodesta 2010 alkaen.

Kalustoinvestoinnit kasvussa

Joka neljäs kuljetusyritys on uusinut kuorma-autokalustoaan alkuvuonna, ja lähes joka viides suunnittelee autokauppoja kesällä. Myös perävaunuja uusitaan. Hankinnoissa on kyse lähinnä kaluston uusimisesta, ei määrällisestä kasvusta. Etenkin raskaimmissa kuljetuksissa kalustohankinnat ovat seurausta kuljetusmäärien kasvusta. Autojen ja perävaunujen käyttöikä lyhenee kovassa käytössä. Lähes kaikki kalustohankintoja suunnittelevista ovat hankkimassa dieselkalustoa. Nestemäistä kaasua (LNG) hyödyntävää kalustoa on hankkimassa kuusi prosenttia vastanneista, ja sähkökäyttöistä kalustoa prosentti vastanneista.

Aikooko yrityksesi investoida ja käyttövoima kysymys

Kuvaaja: Yritysten kalustoinvestointiennusteet kesällä 2021.

Kustannukset kurittavat kuljetusyrityksiä

Kuljetusyrittämisen suurimmat haasteet on ajankohtaiskysymys, jonka toistamme säännöllisin väliajoin, edellisen kerran vuonna 2017. ”Kustannukset karkaavat käsistä” on säilyttänyt paikkansa suurimpana haasteena vuodesta 2012 alkaen. Polttoainekustannukset muodostavat työkustannusten jälkeen suurimman osuuden kuljetusyritysten menoista, noin 23 prosenttia. Fossiilisen dieselin polttoainevero on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana 63 prosenttia, yli 23 senttiä diesellitraa kohden. Se on huikea nousu pakollisissa menoissa. Jokainen sentti lisää veroa polttoainelitraan tarkoittaa noin 13 miljoonan euron vuotuista lisäkustannusta maanteiden tavaraliikenteelle. Ne eurot pitää yrittäjien kattaa. Tilanteen vaikeutta kuvaa, että ensimmäistä kertaa kärjen tuntumaan nousi haaste ”asiakkaiden sanelupolitiikka kuljetussopimuksissa”.

Kuljetusbarometri 2/2021 Suurimmat haasteet

Kuvaaja: Suurimmat haasteet kuljetusyrittämisessä.

Kevään 2021 virkistynyt kysyntä vaikuttaa siihen, että osaavan työvoiman saatavuus on noussut kolmanneksi haasteeksi. Kesäksi tarvitaan osaavia tuuraajia, joita on rekrytoitu kyselyntekohetkellä. Joustamattomat ajo- ja lepoajat on siirtynyt haasteiden häntäpäähän. Myös kuljetuskaluston muuttuvat mitat ja massat koetaan vähäisempänä haasteena kuin ennen.

Viidennes haluaa kasvaa, joka kymmenes on lopettamassa

Joka viides kuljetusyrittäjä suunnittelee lisäävänsä autojen määrää. Se kertoo yleisestä yrityskoon kasvusta alalla. Kasvu voi lisätä mahdollisuuksia pärjätä esimerkiksi digitalisaatio- ja päästövähennystavoitteiden luomassa paineessa. Exitiä suunnittelevissa kuljetusyrittäjissä on todennäköisesti eläköityviä, mutta myös kasvaneiden kustannusten ja päästövähennysvaatimusten uuvuttamia toimijoita.

Kuljetusbarometri 2/2021 Yritykseni tavoitteena on

Kuljetusyritysten vahvuuksina palvelu ja ihmiset

Jos on haasteita, on kuljetusyrityksissä vahvuuksiakin. Suomalaiset kuljetusyritykset rakentavat tulevaisuuttaan kolmen keskeisen tekijän varaan: korkealaatuisen palvelun, osaavan henkilöstön ja läheisten ihmisten antaman tuen. Kolmas vahvuus on pehmeä arvo kovaksi mielletyllä toimialalla. Se kertoo siitä, kuinka suuri merkitys yrittäjän lähipiirillä on pk- ja mikroyritysten menestymiselle. Yleensä vahvuudet olivat hyvin samanlaisia kaikenkokoisissa yrityksissä. Korkealaatuinen palvelu on tärkein vahvuus kaikissa yrityksissä. Läheisten tuki jopa hieman korostuu henkilöstöltään kaikkein suurimpien yritysten vastauksissa. Isoilla yrityksillä on myös paremmat mahdollisuudet ottaa haltuun digitalisaatiota ja päästövähennyskeinoja. 

Kuljetusbarometri 2/2021 Kuljetusyrityksesi vahvuudet
Kuljetusbarometri 2/2021 Raskaan liikenteen määrän kehitys Suomessa

Kuvaaja: Raskaan liikenteen määrän kehitys (juokseva 12 kk) Suomen tiestöllä. Käyrä on piirretty toukokuusta 2014 huhtikuuhun 2021. Lähde: Väylä.

Lähteet: https://www.stat.fi/ajk/koronavirus/koronavirus-ajankohtaista-tilastotietoa/miten-vaikutukset-nakyvat-tilastoissa/talouden-tilannekuva

*Teollisuusinvestoinnit: EK:n investointitiedustelu 8.6.2021

SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2021

SKAL ry:n vuoden 2021 toiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 573 kuljetusyrittäjää. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja. SKAL:n kuljetusbarometri toteutetaan kolme kertaa vuodessa, neljän kuukauden välein. Sähköinen kysely lähetetään noin 4 200 SKAL-jäsenyrittäjälle. Barometrikyselyllä selvitetään kuljetusyritysten taloudellista tilannetta ja lähitulevaisuuden näkymiä. Kysely toteutettiin 19.5.–27.5.2021. Ajankohtaisosiossa kysyimme kuljetusyritysten suurimmista haasteista ja merkittävimmistä vahvuuksista.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 4 400 kuljetusyritystä ympäri Suomea. www.skal.fi; @SKALry

Lisätietoja:

Iiro Lehtonen, toimitusjohtaja, SKAL ry, puhelin 040 5028 181

Petri Murto, johtaja, SKAL ry, puhelin 040 762 2140

Heini Polamo, viestintäpäällikkö, SKAL ry, puhelin 040 506 0131

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: