21.8.2017 09:54

Kirjallinen asiantuntijalausunto luonnoksesta Kierrätyksestä kiertotalouteen -valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry (myöh. SKAL) kiittää mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausunto luonnoksesta valtakunnalliseksi jätesuunnitelmaksi vuoteen 2023.    

Tavoitetila 2030

Valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa on erittäin hyviä tavoitteita.  Jätteiden määrän vähentäminen, uusiokäytön lisääminen, jätteenpolton hillitseminen sekä muovipakkausten keräyksen tehostaminen ovat tärkeitä tavoitteita vuodelle 2030. 

Jätteiden uusiokäyttöä on syytä korostaa, koska se ei ole riittävästi edennyt.  Aikaisemmin jäte toimitettiin kaatopaikkasijoitukseen ja nyt jätettä toimitetaan liikaa polttoon. 

Kapasiteettitarve

Sako- ja umpikaivolietteiden käsittelylle tulisi löytyä hajautettuja käsittelyratkaisuja lannoitetarkoitukseen pitkien kuljetusetäisyyksien alueilla.  Valitettavasti tällaista toimintaa on rajoittanut Eviran samat tiukat lannoitesäädökset sekä pienille, että isoille toimijoille. 

Myös muuta jätteen hajautettua jalostus- ja uusiokäyttötoimintaa olisi tärkeää saada eri puolille Suomea, jotta kuljetusmatkat eivät muodostuisi liian suuriksi.  Alan yritystoiminnan kehittyminen ja uudet innovaatiot tarjoavat tälle hyvät mahdollisuudet.

Toimenpiteet

Pääsääntöisesti esitetyt toimenpiteet ovat hyviä tavoitteiden saavuttamisen kannalta.  Toimenpiteissä mainittu jätteen polton verotus ohjaisi tehokkaasti jätettä uusiokäyttöön.  Myös maa-ainesvero ohjaisi ylijäämämaita uusiokäyttöön neitseellisen raaka-aineen käytön sijasta.

Jätesuunnitelmassa on muutamassa paikassa mainittuna vastuutahona jätehuoltoyritykset. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja sen jäsenyritykset haluavat olla niissä ja jätesuunnitelman muissakin kohdissa mukana aktiivisena tiedottajana ja toteuttajana.

Kohdassa 1.1 mainitun jätetietojärjestelmän rakentamisessa kannattaa myös toimintoketjun alkupään tarpeet huomioida. Jätetietojärjestelmän olisi hyvä olla hyödynnettävissä / yhteensopiva jo jätteiden kuljetusketjun alkupäässä jätehuoltorekisteriin merkityille toimijoille.  Järjestelmästä ei saa tulla kuitenkaan sellaista, että se vaatisi kalliita laitehankintoja ja siten estäisi pienten yritysten yritystoiminnan harjoittamisen.  Raportointivelvoitteet tulee keskittää aina jätteen jalostajille ja hyötykäyttäjille, eikä kuormittaa niillä yksittäisiä kuljetusyrityksiä.

Rakentamisen jätteet

Rakennus-, purku- ja maanrakentamisen jätteiden hyödyntämisen lisäämistä voidaan pitää erittäin hyvänä tavoitteena.  Toisaalta tiukat säädökset ja suunnitelmien vaatiminen on estänyt näiden materiaalien uudelleen hyödyntämistä.

Kohdassa 4.3 esiin nostettu maa-ainesvero olisi hyvä keino kiinnostuksen lisäämiseksi kierrätysmateriaalien käyttämiseen myös maarakentamisessa.

Biohajoavat jätteet

Ruokahävikin ehkäiseminen on myös erinomainen jätesuunnitelman tavoite.  Ylijäämäruuan hyödyntämistä ruokana tai eläinten rehuna on myös rajoittanut tiukka lainsäädäntö, kuten niin montaa muutakin hyvää jätesuunnitelman asiaa.

Yhdyskuntajätteet

Kohdassa 10.3 mainittua jätteenpolton verotusta voidaan pitää erittäin kannatettavana asiana, koska se ohjaisi jätettä polton sijasta uusiokäyttöön.  Myös muovipakkausten keräyksen tehostaminen kohdassa 11.3 on erittäin tärkeä asia.

Pakkausjätteiden kierrätyksen lisäämiseen tulisi lisätä kohta 11.4 EU-vaikuttaminen. 

Jätteeksi luokittelun päättymisessä käytetään jätteen alkuperälle määritelmiä, joilla estetään järkevä uusiokäyttö.  Tämä koskee mm. sairaalalasia, joka on muuten pakkauslasiin verrattavaa, mutta sitä ei hyväksytä EU:n jätedirektiivin mukaiseen End of Waste –statukseen (EoW).   EoW-statuksella on tarkoituksena poistaa tältä hyödynnettävältä pakkauslasilta jätestatus.  Tämän johdosta huomattava määrä Suomessa kerättyä pakkauslasia ei ole mennyt uusiokäyttöön, koska pieni määrä sairaalalasia isossa erässä on estänyt koko erän toimituksen uusiokäyttöön vain tämän EoW-määritelmän takia.  Tähän epäkohtaan tulisi Suomen puuttua.

Sähkö- ja elektroniikkalaiteromu

Tuottajan ja jakelijan tiedostusvelvollisuuden noudattamisen lisäksi tulisi kohtaan 13.1 lisätä maininta vaikuttavista toimenpiteistä myös jatkuvasti kasvavan etäkaupan osalle.  Erityisesti sähkö- ja elektroniikkalaitteissa, pienakuissa ja paristoissa etäkaupan jatkuva volyymikasvu vääristää kilpailua ja kohdentaa tosiasiallista tarvittavaa resursoinneista huolehtimista koko jätehuollon toimintoketjussa virheellisesti.  Myös etäkaupassa myytävien tuotteiden aiheuttamien vastuiden tulisi kohdentua aiheuttamisperiaatteella.      

Kohdassa 16.3 olevaa SE-romun kansainvälisten siirtojen valvontaa SKAL pitää kannatettavana asiana. Pidämme myös tärkeänä ehkäisykeinona valvontatoimien kohdistamista nykyistä kattavammin osaksi SE-romun kotimaan maakuljetusten valvontaa.  Kaikki toimijat tulee olla merkitty jätehuoltorekisteriin sekä lupa- ja kuljetusasiakirjat on oltava kunnossa.

Vaikutukset ja seuranta

Jätesuunnitelmassa tärkeän jätteen uusiokäytön lisääntymistä on seurattava vuosittain, eikä pelkästään jätesuunnitelman mukaisen kuuden vuoden välein.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry toivoo, että jätesuunnitelman toimenpiteet otettaisiin käyttöön suunnitelmien mukaisesti ja suunnitelman tavoitteet toteutuisivat suunnitellun mukaisesti. Ympäristöministeriöllä ja jätealan toimijoilla on tärkeänä tehtävänä mahdollistaa asukkaille hyvin toimivat ja laadukkaat jätehuoltopalvelut. Jätesuunnitelmalla on siinä tärkeä merkitys.

Kunnioittavasti

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Iiro Lehtonen                                                                                                                                                                     Pekka Loukola

Toimitusjohtaja                                                                                                                                                                  Asiantuntija

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: