10.6.2021 14:01
SKAL ry

Esitys katsastuksen aikaikkunan pidentämiseksi

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry esittää valmisteltavaksi vähäisen, mutta elämää suuresti helpottavan säädösmuutoksen ajoneuvolakiin katsastuksen ns. aikaikkunan pidentämiseksi.

Ajoneuvolain mukaan linja- tai kuorma-auto (M2-, M3-, N2- tai N3-luokka), O3- tai O4-luokan perävaunu, taksi taikka ambulanssi on määräaikaiskatsastettava ensimmäisen kerran viimeistään vuoden kuluttua ajoneuvon käyttöönottopäivästä ja sen jälkeen viimeistään vuoden kulut-tua edellisestä katsastuksesta.

Jos ajoneuvo on määräaikaiskatsastettu enintään 30 vuorokautta ennen viimeistä katsastuspäivää, ajoneuvon seuraavan määräaikaiskatsastuksen viimeinen katsastuspäivä ei muutu. Muussa tapauksessa seuraava katsastusaika aikaistuu.

Aiemmin ko. aikaikkuna oli raskaalla kalustolla 6 kuukautta, jolloin katsastusajan aikaistumisongelmaa ei ollut: viimeinen katsastuspäivä pysyi paikoillaan vuodesta toiseen. Nykyään aikaikkuna on siis vain 30 päivää, joka on osoittautunut aivan liian lyhyeksi ajaksi käytännön tarpeisiin.

SKAL esittää, että ajoneuvolain 150 §:n 2 momenttia muutetaan pikaisesti siten, että raskaan kaluston voi katsastaa 3 kuukauden aikana ennen viimeistä katsastuspäivää ilman että seuraavan määräaikaiskatsastuksen viimeinen katsastuspäivä aikaistuu:

Ajoneuvolaki
150 §

-    -   -   -
Poiketen siitä, mitä 149 §:n 1 momentin 1–5 ja 7 kohdassa sekä 2 momentissa säädetään, ajoneuvon seuraavan määräaikaiskatsastuksen viimeinen katsastuspäivä ei muutu, jos ajoneuvo on hyväksytty määräaikaiskatsastuksessa enintään 30 vuorokautta ja linja- tai kuorma-auto (M2-,  M3-, N2- tai N3-luokka), O3- tai O4-luokan perävaunu, taksi taikka ambulanssi enintään 3 kuukautta ennen mainittujen lainkohtien mukaista viimeistä katsastuspäivää.

Perustelut

Nykyisen lainsäädännön mukainen 30 päivän aikaikkuna on liian lyhyt ja-kuvasti liikenteessä olevien kuorma-autojen ja perävaunujen katsastamiseen. Kun katsastaa kalustonsa yli 30 päivää ennen takarajaa, seuraava katsastusajankohta määräytyy toteutuneen katsastuksen perusteella. Tämä aikaistuminen, erityisesti toistuessaan, lyhentää katsastusväliä oleellisesti näiden vähintään vuoden välein katsastettavien ajoneuvojen kohdalla.

Kun kalusto tulee katsastettua vaikkapa 2 kuukautta ennen viimeistä katsastuspäivää sen varmistamiseksi, ettei jatkuvassa käytössä olevan kaluston katsastus mene ns. pitkäksi, seuraavan vuoden katsastusaika käytännössä aikaistuu kyseiset 2 kuukautta. Tämä toistuessaan lyhentää katsastusvälejä niin paljon, ettei enää voida puhua ”vuosikatsastuksesta”.

Esimerkki:
 
-    Vuosikatsastus on tehtävä viimeistään 1.8.2021, mutta kalusto katsastetaan 15.6.2021
-    Seuraava vuosikatsastus on tehtävä viimeistään 15.6.2022, mutta kalusto katsastetaan 1.4.2022
-    Tätä seuraava vuosikatsastus olisi tehtävä viimeistään 1.4.2023 (eikä siis 1.8.2023)

Ko. esimerkissä kalusto tulee nykylakia noudattaen katsastettua keskimäärin 10 kuukauden välein, eikä 12 kuukauden välein. Tällä on myös kustannuksia lisäävä vaikutus kuljetusyrityksille. kun tällaisella rytmillä tulisi yksi ylimääräinen katsastuskerta kuuden vuoden aikana. Jos ko. esimerkissä aikaikkuna olisi ollut 3 kuukautta, niin katsastusajankohta säilyisi vuosittain elokuun 1. päivänä.

SKAL katsoo, että ehdotettu muutos on tarpeen, eikä sillä ole vaikutusta liikenneturvallisuuteen. Kerran vuodessa katsastettavien ajoneuvojen osalta kolmen kuukauden vaihtelu katsastusaikavälissä ei heikennä liikenneturvallisuutta, kun katsastus kuitenkin suoritetaan käytännössä joka vuosi.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Iiro Lehtonen                             Ari Herrala
toimitusjohtaja                         edunvalvontajohtaja

 

 

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: