Kuljetusyrittäjien sähköinen ykkösmedia Suomessa ja Kuljetusyrittäjä-lehden rinnakkaisjulkaisu. Painettuna lehtemme jaetaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille sekä valikoiduille sidosryhmille.

Yhdessä syntyy paras tulos

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin pääjohtaja Mia Nykopp arvostaa liikennealan yrittäjien ja viranomaisten vuoropuhelua. Laaja-alainen yhteistyö tuottaa tuloksia.

Kirjoittaja: Ulla Eskelinen, kuva Anna Dammert

Kuljetusyrittäjä 4/2018

Länsisuomalaisten vanhempien tytär Mia Nykopp syntyi Riihimäellä. Perhe muutti myöhemmin Kuopioon, jossa Mia vietti lapsuus- ja kouluvuodet.

– Sain silloin pysyviä savolaisvaikutteita. Puheliaisuuteni paljastaa taustani edelleen.  Pääkaupunkilainen minusta tuli opiskelun myötä.

Mia Nykopp valmistui Helsingin yliopistosta oikeustieteen maisteriksi ja auskultoi varatuomariksi.  Työuransa hän on tehnyt pääasiassa liikennesektorilla Liikenteen turvallisuusvirasto Trafissa ja sen  edeltäjässä Ajoneuvohallintokeskuksessa erilaisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä.

Mia Nykopp kertoo, että liikennesektorilla muutosvauhti on ollut koko ajan kiihtyvä. Merkittävä muutos ajattelussa tapahtui vuonna 2014, kun tieto – sen kehittäminen ja hyödyntäminen – lisättiin viidenneksi liikennemuodoksi perinteisten liikennemuotojen rinnalle. Mia toimi silloin Trafin ensimmäisenä tietoliikennejohtajana. Pääjohtajaksi hänet nimitettiin kuluvan vuoden alussa. Sitä ennen hän oli liikennejärjestelmä ja kehittäminen -toimialan johtajana.

– On upeaa olla mukana näkemässä ja mahdollistamissa liikennealan kehitystä. Uskon, että olemme vasta muutosten alussa. Tiedon hallinnalla on erityisen suuri merkitys maantieliikenteen kuljetuksissa.  Tieto varmistaa ihmisten ja tavaroiden liikkumisen turvallisesti, sujuvasti ja ympäristöystävällisesti. Tieto auttaa oikeiden valintojen tekemisessä ja sitoo osat kokonaisuudeksi.

Nykopp korostaa, että kuljetusalan yrittäjien toiminnan varmuus, kannattavuus ja markkinat on otettava aina huomioon suunnitelmissa. Samalla on pidettävä huolta tietoturvallisuudesta. Viestintäverkkojen ja kyberturvallisuuden merkitys kasvaa jatkuvasti. Viranomaisen rooli on varmistaa, että luottamus tietoon
säilyy.

Valmisteilla oleva liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan uudistus avaa toteutuessaan vuoden 2019 alusta kuljetusyrittäjien asiointipaikaksi liikenne- ja viestintäviraston, jonne siirtyvät muun muassa Trafin asiantuntijat ja palvelut.

Johtajana Mia Nykopp on aktiivinen keskustelija. Hänen mielestään puolet päätöksenteosta on  keskustelua eri osapuolten kanssa. Yksi taho ei voi koskaan ymmärtää kokonaisuutta. Vuoropuhelun jälkeen osapuolet pystyvät tekemään hyviä päätöksiä roolinsa mukaan.

Nykyisin kaikissa organisaatioissa moniosaaminen on arvostettua, mutta toisinaan, kun antaa ihmisille mahdollisuuden hioa vahvuuksiaan, syntyy loistavia tuloksia.

– Annan mielelläni asiantuntijoidemme osaamisen loistaa. Minun tehtäväni on jakaa vastuuta, tukea ja rohkaista. Silloin kehittyvät parhaat ratkaisut.

Trafi on tehnyt paljon yhteistyötä SKAL:n kanssa muun muassa vastuullisuusmallin ja sähköisen rahtikirjan osalta. Yrittäjälle vastuullisuusmalli on yksi lisäväline osoittaa asiakkaille toimintansa vastuullisuus.

– Kuljetusyrittäjät ovat osallistuneet aktiivisesti kuljetuskaluston kehittämiseen ja alan  tulevaisuuskeskusteluun. Lisäksi olette ottaneet hyvin vastaan liikenteen ilmastotavoitteet, Mia Nykopp
kehuu.

Mia Nykoppin ”tanssivaan perheeseen” kuuluvat mies ja kolme poikaa. Nurmijärven Tanssiopistolla äiti ja pojat harrastavat erilaisia tanssilajeja. Oman kodin piha on puolestaan ikuinen vapaa-ajan työmaa. Vanhin pojista on juuri tulossa mopoikään ja se nostaa perheessä esiin liikenneturvallisuusasiat entistä konkreettisemmin.

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: