Kuljetusyrittäjien sähköinen ykkösmedia Suomessa ja Kuljetusyrittäjä-lehden rinnakkaisjulkaisu. Painettuna lehtemme jaetaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille sekä valikoiduille sidosryhmille.

Virtuooseilta myyntityö sujuu

Napapiirin Kuljetus Oy:n osakasyrittäjät ovat yhtiön parhaita myynninedistäjiä. Koulutukseen vahvasti panostavassa yhtiössä järjestetään myös asiakaspalvelu- ja myyntikoulutusta.

Kirjoittaja: Ulla Eskelinen

Kuljetusyrittäjä 6/2017

Kuluva vuosi on ollut Napapiirin Kuljetus Oy:lle työntäyteinen. Yksi isoista kohteista on Santa Parkin tie- ja pohjarakennusalue napapiirillä, jonka toimitusjohtaja Teppo Kyrö (kuvassa) esitteli helteisessä heinäkuun säässä Rovaniemellä. Toinen mittava kohde on VT21, jonne Kolari–Muonio–Palojoensuu välille tehdään myös älytietä. Siellä tullaan testaamaan automaattisia autoja liikenteessä.

Talousjohtaja Anne Franssi-Kemppe (kuvassa) kertoo, että lappilaisten kuljetusyrittäjien omistaman yrityksen liikevaihdosta hieman yli puolet kertyy urakoinnista ja kuljetuksista. Poltto- ja voiteluaineiden kauppa kerryttää loput euroista.

Ruotsissa tytäryhtiö Napapiirin Kuljetus Sverige AB hoitaa Pohjoismaiden urakointi- ja kuljetussektoria. Suomessa tytäryhtiö Prokate Oy huolehtii kiinteistökaupoista.

Henkilökohtainen myyntityö voimavarana

Napapiirin Kuljetuksen palveluiden markkinoinnissa suurin voimavara ovat yrittäjät itse. He tapaavat asiakkaiden edustajia päivittäin työmailla ja tuntevat yrityksen palvelumahdollisuudet.

Asiakkaan kohtaaminen ja palvelu tulee hoitaa ammattitaitoisesti. Kun näin tapahtuu, asiakas ottaa jatkossakin yhteyttä.

- Meillä on virtuooseja, jotka osaavat myydä itsensä, yrityksensä ja sen tuotteet. Olemme antaneet, ja tulemme jatkossakin antamaan sekä yrittäjille että henkilökunnalle asiakaspalvelu- ja myyntikoulutusta, Anne Franssi-Kemppe kertoo.

Yhtiön palveluita markkinoidaan myös lehdissä ja asiakaskirjeissä. Teppo Kyrö korostaa verkkokaupan ja -sivujen merkitystä markkinoinnissa. Huomattava on myös se, että nuoret eivät halua välttämättä tavata enää neuvottelupöydässä, vaan tekevät kauppaa teknisten apuvälineiden avulla.

Napapiirin Kuljetus käyttää markkinoinnin tulosten seurantaan useita menetelmiä. Asiakastyytyväisyys mitataan 2–3 vuoden välein. Nyt on jo sovittu, että vuoden kuluttua tehtävän kyselyn on oltava entistä lyhyempi ja ytimekkäämpi. Työn tuloksista kertovat myös laatu- ja ympäristöjärjestelmän kehitysraportit. Verkkokaupan tilauksista saadaan välitöntä tietoa ja maarakennusurakoiden työmaakokouksista suoraa asiakaspalautetta.

Toiminnanohjausjärjestelmä

Napapiirin Kuljetus ohjaa jo kymmenettä vuotta markkinoinnin suunnittelua toiminnanohjausjärjestelmällä. Järjestelmällä hoidetaan urakoinnin ja kuljetuksen kaikki prosessit markkinoinnista ja myynnistä hankintaan, tuotantoon ja kaluston ohjaukseen sekä taloushallintoon. Poltto- ja voiteluainkaupan puolella vastaava järjestelmä öljy-yhtiöiden kanssa on ollut käytössä vuodesta 2005.

Toiminnanohjausta varten autoissa on ajoneuvopäätteet ja kesäkauden yhteistyökumppaneilla on yhtiön järjestelmään yhteydessä olevat iPad-tyyppiset laitteet. Papereita ei enää liikutella.

Yhdistyminen vahvistaisi

Napapiirin Kuljetus ei täytä suurimmissa urakoissa päätoteuttajan kriteereitä ja joutuu siksi toimimaan aliurakoitsijana. Tämä on muodostunut myynnin suurimmaksi haasteeksi.

- Markkinatilanne muuttuisi huomattavasti paremmaksi jos KTK:t voisivat yhdistää voimavaransa. Fuusiot olisivat sekä yritysten että yrittäjien etu, sanoo Teppo Kyrö.

Anne Franssi-Kemppe lisää, että esteenä yhdistymiselle on usein se, että kaikki toimijat ovat vahvoja ja jokaisella on pitkä historia. Osakkailla on yrityksiin vahva tunneside.

- Meillä on vastuu hankkia työtä ja kannattava toimeentulo osakkaille. Siksi haemme toiminnallemme kolmatta tukijalkaa. Kaksijalkainen tuoli kun on tunnetusti hutera. Tukijalka saattaisi löytyä esimerkiksi Pohjois-Suomen bio- ja kaivosteollisuudesta. Niitä varten on rakennettava paljon infraa, Teppo Kyrö paljastaa.

Tulevaisuuden strategian yksi tärkeimmistä päämääristä on myös hankkia alalle uusia, nuoria yrittäjiä. Napapiirin Kuljetuksen väki käy esittelemässä alaa ja yrittäjyyttä ammattioppilaitoksissa ja puolustusvoimien yksiköissä.

Brändäys vaatii paneutumista

Napapiirin Kuljetus Oy:n brändäys eli yrityskuvan määrittely valmistui yrityksen 50-vuotisjuhliin viime toukokuussa.

- Tarvitsimme siihen myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten apua. Ensimmäinen kokeilumme karahti kiville. Kannatti vaihtaa kumppania, sillä löysimme toisella yrittämällä idearikkaan ja ammattitaitoisen porukan, joka toi rohkeasti esiin omia ajatuksiaan, Anne Franssi-Kemppe kiittelee.

Yrityksen logossa säilyi tuttu vauhtipyörä – toki hieman muokattuna. Uudeksi sloganiksi valittiin ”Varmaa ainesta”. Uudistetulle kotisivulle avattiin verkkokauppa. Iloinen yllätys oli ensimmäinen tilaus jo seuraavana päivänä. Valmiina ovat myös uudet työasut, kaluston teippaukset, mainospylväät ja koulutusmateriaalit.

Maanottoluvista tulkintaerimielisyyksiä

Lapissa on meneillään paljon rakennushankkeita. Niiden hoitamiseen tarvitaan runsaasti maanottoalueita. Napapiirin Kuljetuksella on tällä hetkellä 90 maa-aluetta ja lisää haetaan koko ajan.

– Kuntien ja kaupunkien ympäristöviranomaiset puoltavat maanottolupiamme lähes sataprosenttisesti, mutta ELY-keskus vastustaa. Vastustuksen perusteena ovat usein pohjavesialueiden suojelu tai maisema-, kauneus- ja luontoarvot, kertoo Teppo Kyrö.

Napapiirin Kuljetus käy myös tällä hetkellä oikeutta vuosikymmeniä käyttämiensä maa-aineisten ottoalueiden jatkoluvista.

- Mitä kauempana ja kallioperäisempiä maanottoalueemme ovat, siitä suuremmiksi nousevat jalostus- ja kuljetuskustannukset. Korkeamman hinnan maksavat lopulta asiakkaat, tiivistää Teppo Kyrö.

Napapiirin Kuljetus Oy

  • Perustettu vuonna 1967
  • Maanrakennus- ja kuljetuspalveluita sekä poltto- ja voiteluainekauppaa
  • Toiminta-alue Lapin lääni ja Ruotsi
  • Osakasyrittäjiä 90, joilla kalustoa noin 125 yksikköä
  • Osakkaita 515 (31.12.2016)
  • Vakituista henkilökuntaa 27 (maarakennustyökaudella 40–50)
  • Tytäryhtiöt: Napapiirin Kuljetus Sverige AB ja Prokate Oy
  • Liikevaihto 41,1 milj. euroa (2016)

 

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: