Kuljetusyrittäjien sähköinen ykkösmedia Suomessa ja Kuljetusyrittäjä-lehden rinnakkaisjulkaisu. Painettuna lehtemme jaetaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille sekä valikoiduille sidosryhmille.
Tip Europe mainos

Sanna Heikkilä: Minä pärjään ja taitoihini luotetaan

Sanna Heikkilä valmistautui vaativaan tehtäväänsä Jari Välikangas Oy:n toimitusjohtajana perehtymällä toimintaan huolella kolme vuotta ja opiskelemalla samalla johtajuutta.

Kirjoittaja: Ulla Eskelinen, kuvat Fotosaar ja Jari Välikangas Oy:n albumi

Kuljetusyrittäjä 2/2021

Sanna Heikkilä aloitti työt isänsä johtamassa Jari Välikangas Oy:ssä vuonna 2017. Sitä ennen hän oli toiminut lukion ruotsin kielen lehtorina. Kuljetusyrityksessä on kymmenen säiliöyhdistelmää Nesteen ajossa. Aputoiminimellä Power Oil (Härmän Lämpö Ky) hoidetaan myös Nesteen tuotteiden jälleenmyyntiä.

Kuljetusyrittäjäperheessä kasvanut Sanna Heikkilä seurasi sivusta kuljetustoimintaa kotona Alahärmässä asuessaan. Opiskelemaan hän lähti Helsingin yliopistoon ja valmistui filosofian maisteriksi pääaineenaan ruotsi. Hän palasi kotiseudulle yhdessä miehensä kanssa joulukuussa 2006 ja aloitti seuraavana vuonna ruotsin kielen lehtorina Härmän lukiossa. Seuraavien kymmenen vuoden aikana opetustyön lomassa syntyivät perheen kolme poikaa.

Vuonna 2016 Sanna oli hoitovapaalla, kun Jari Välikangas kysyi kolmelta tyttäreltään, löytyisikö perheestä yritykselle jatkaja. Kahdella sisaruksista oli  pääkaupunkiseudulla valmiiksi viitoitettu elämä, mutta Sanna jäi miettimään alan vaihtamista.

– Pyörittelin ajatuksia siitä, haluanko jättää koulumaailman, jossa olin viihtynyt todella hyvin. Erityisesti pohdin, olisiko minusta vetämään sellaisen yrityksen toimintaa, jota kolme edellistä sukupolvea oli hoitanut erinomaisesti. Yrityksen tulevaisuus näyttää hyvin vakaalta, joten päätin luottaa itseeni ja tartuin tilaisuuteen. Isä lupasi pysyä rinnallani niin kauan kuin tukea tarvitsen, Sanna Heikkilä kertoo.

Jari Välikangas Oy:n 75-vuotispäivänä 14.11.2019 otettiin kuva, jossa Sanna Heikkilän lisäksi ovat Jari Välikangas ja hänen äitinsä Aino Välikangas, joka osallistui vuosia yrityksen toimistotöihin. Kuva: FOTO-NEITI.

Yrityksen historia kirjaksi

Alahärmäläisen kuljetusyrityksen yli 75 vuoden tarina kuljetusalalla on koottu hiljattain kirjaksi. Tarina nivoutuu kolmen miehen ympärille.

Yrityksen perustaja Väinö Välikangas aloitti toiminnan taksiliikenteellä vuonna 1944. Ensimmäisen kuorma-autoluvan hän hankki vuonna 1948. Hänen poikansa Ensio oli yrityksen toiminnassa  mukana alusta saakka. Vuonna 1955 Ensio perusti oman kuljetusyrityksen, joka kuljetti muun muassa soraa ja elintarvikkeita. Ensio osti vuonna 1966 ensimmäisen  säiliöauton ja siitä saakka yrityksessä on ajettu öljyä. Yhteistyökumppanina oli alkuun Kesoil, nyttemmin Neste. Ensio menehtyi yllättäen vuonna 1978 ja hänen 20-vuotias poikansa Jari astui suoraan armeijan harmaista yrityksen johtoon. Vuodesta 1997 yhtiössä on keskitytty vain öljyn kuljetuksiin ja Nesteen tuotteiden jälleenmyyntiin.

 

Opettajasta opiskelijaksi

Päätöksen tehtyään Sanna aloitti vuonna 2017 isänsä valmennuksessa kuljetusliikkeen työhön perehtymisen.

– Opeteltavaa oli valtavan paljon. Koulussa olin ollut se, jolla on tietotaito. Nyt roolini vaihtui, minä kyselin ja muut vastasivat. Otin tehtäviä ja vastuuta pikkuhiljaa. Aloitin myös yrityksen johtamiseen liittyvän opiskelun. Vuoden 2018 lopulla Sanna suoritti Suomen Yrittäjäopistolla yrittäjän ammattitutkinnon ja aloitti seuraavana syksynä SKAL Ladyt -koulutuksen, jossa tavoitteena oli johtamisen ja yritysjohtamisen erityisammattitutkinto. Koulutus on SKAL:n ja TTS Työtehoseuran yhdessä kehittämä ja toteuttama.

Sannalle oli suositeltu etukäteen SKAL Ladyt -koulutusta. Hän on sitä mieltä, että kehut olivat aiheellisia.

– Pakollisena aineena tutkintoon kuuluu johtajana toimiminen. Sen lisäksi valitsin vaihtoehdot talouden johtaminen ja henkilöstön johtaminen. Koulutus istui kuin nenä päähän minun tilanteeseeni. Pääsin soveltamaan oppeja välittömästi käytäntöön yrityksessämme.

– Opintojen tehtävät olivat laajoja, mutta koska ne perustuivat yrityksemme todelliseen tilanteeseen, ne olivat myös todella mielenkiintoisia. Talouden johtamisen opiskelu osui hyvään ajankohtaan. Suunnittelin ja laskin silloin uuden työvuorokierron kahdelle autolle viidellä kuljettajalla. Aiemmin työn olisi tehnyt kuusi kuljettajaa. Suunnitelma onnistui ja jäi kokeilun jälkeen pysyväksi käytännöksi.

SKAL Ladyt kurssilla oli 13 osanottajaa, joista kaksi oli miehiä. Kolme lähijaksoa ehdittiin järjestää ennen koronarajoituksia. Neljäs osuus toteutettiin kokonaan etänä. Viimeisellä jaksolla kolme opiskelijaa oli lähiopetuksessa ja muut etänä. Sanna valitsi lähiopetuksen, koska halusi verkostoitua tiukemmin. Opetuksen sisältö välittyi Sannan mielestä yhtä hyvin molemmilla tavoilla.

– Minua koronarajoitukset harmittivat, koska on helpompi ja mukavampi olla suoraan yhteydessä kurssitovereihin ja opettajiin. Odottelemme nyt, pystytäänkö valmistumisjuhlamme järjestämään lähiaikoina.

”On hyvä tiedostaa
omat heikkoudet ja
miettiä voisiko niille
tehdä jotain.”

 

SKAL:n koulutuksesta Sanna haluaa mainita erityisesti Disc-analyysin.

– Oli mielenkiintoista saada erittely siitä millainen johtaja ja työyhteisön jäsen olen. On hyvä tiedostaa omat heikkoudet ja miettiä voisiko niille tehdä jotain. Olen jatkanut asiaan perehtymistä itsekseni koulutuksen jälkeenkin.

Sanna kiittää loistavia tukijoukkojaan. Aviomies, yrittäjä itsekin, on tukenut ja auttanut häntä paljon. Lapset tiesivät jo isän työn perusteella, ettei yrittäjä voi olla kotonakaan aina vapaalla. Lastenhoidossa korvaamaton apu olivat käly ja isovanhemmat. Opiskelun lähipäivinä Helsingissä Sanna sai majoittua sisartensa luona ja nauttia yhdessäolosta heidän kanssaan iltaisin.

Minä pärjään!

Viime kesäkuussa yhtiössä tehtiin sukupolvenvaihdos ja Sanna otti toimitusjohtajana vastuun päivittäisestä toiminnasta. Kesäkuussa alkoi myös uusi sopimus Neste Oyj:n kanssa ja yrityksen ajoalue laajeni muun muassa Jyväskylään ja Kristiinankaupunkiin.

– Ostimme uusiin tehtäviin kolme yhdistelmää ja pääsin palkkaamaan seitsemän uutta kuljettajaa. Nyt heitä on kaikkiaan 27.

– Neljän vuoden aikana olen saanut valtavan määrän tietoa. Palkitsevaa on ollut huomata, että pärjään, vaikka en kaikkea osaa vieläkään. Olen oppinut myös delegoimaan ja tunnen, että minuun luotetaan. Kaikkea minun ei tarvitse todellakaan tehdä itse, sillä toimistolla työskentelevät kanssani kuljetuspäällikkö Mika Perttula ja myyntipäällikkö Anssi Penttilä, joilta löytyy pitkä kokemus kuljetusalalta.

– Isäni Jari on hallituksen puheenjohtaja, joka tukee minua loistavasti ja on edelleen aktiivisesti mukana yrityksen eri toimintasektoreilla. Pari viikkoa sitten ostin sisarteni osakkeet ja omistan yhtiön nyt puoliksi isäni kanssa. Katson luottavaisesti tulevaisuuteen, Sanna hymyilee.
 

Jalasjärven auton Jari Rantalan tammikuun ajotapaindeksi 99 pro senttia oli yrityksen paras kautta aikojen. Jari sai tunnustuksena loistavasta saavutuksesta ajotapaennätys-pokaalin.

Koko henkilökunta mukana päästöjä alentamassa

Jari Välikangas Oy:ssä tehdään yhdessä päämiehen kanssa tavoitteellista työtä ympäristön hyväksi vähentämällä hiilidioksidipäästöjä. Sanna Heikkilä listasi käytetyt keinot:

  •  Käytämme ainoastaan Neste My uusiutuvaa dieseliä. Sen ansiosta hiilidioksidipäästömme ovat pienentyneet 90 prosenttia.
  •  Kalustomme on uutta ja moottoreiksi on tietoisesti valittu suoria kuutosia V8-moottorien sijaan. Olemme todenneet, että suora kuutonen on riittävän tehokas kuljetuksiimme. Näillä valinnoilla on polttoainesäästömme vuosia 2015 ja 2020 verrattaessa huomattava. Olemme vertailleet polttoaineenkulutusta kuukausi- ja vuositasolla pitkään.
  • Panostamme ennakoivaan ajotapaan sitoutumiseen. Uuden kaluston hankinnan yhteydessä järjestetään opetusta kyseisen ajoneuvon parhaista  käyttötavoista. Kuljettajillemme järjestetään säännöllisesti ennakoivan ajon päiviä, jolloin turvallisuusneuvonantajamme on kuljettajan matkassa työvuoron  ajan.
  • Autoissamme on Sensior-ajotavanseurantalaitteet. Kuljettajat saavat kuukausittain ajotaparaportin ja heille maksetaan bonusta hyvistä tuloksista. Ajotapakeskiarvolukumme tammikuulta oli 98,1 eli huippuluokkaa.
  • Nopeuden rajoittimet meillä on säädetty 82 km:iin tunnissa.
  • Kuljettajat huolehtivat tarkasti rengaspaineiden seurannasta

Lue myös Jari Välikankaan kirjoitus #KuljetusSuomelle -kampanjassa.

Jari Välikangas Oy

Perustettu: 1997
Omistajat: Sanna Heikkilä (50 %) ja Jari Välikangas (50 %)
Kotikunta: Kauhava
Kalusto: 10 ajoneuvoyhdistelmää
Palvelut: ADR-kuljetukset, poltto- ja voiteluainemyynti
Toiminta-alue: Pohjanmaa, Etelä- ja Keski-Pohjanmaa sekä Keski-Suomi
Henkilökunta: kuljetuspäällikkö, myyntipäällikkö, 27 kuljettajaa Jälleenmyyntiyritys: Härmän Lämpö Ky
www.poweroil.fi

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: