Kuljetusyrittäjien sähköinen ykkösmedia Suomessa ja Kuljetusyrittäjä-lehden rinnakkaisjulkaisu. Painettuna lehtemme jaetaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille sekä valikoiduille sidosryhmille.

Nuorekas keski-ikäinen

Neljän vuosikymmenen ikään ehtinyt Ivecon Daily-mallisto kantaa kunnialla lastinsa vuodesta toiseen. Pitkän iän salaisuutta on kenties turha lähteä pohtimaan. Dailyn kehityskaareen mahtuu monta eri vaihetta, uudistuksia on tehty sitä mukaan, kun on ollut tarvetta. Malliston matka jatkuu kohti tulevaisuutta.

Kirjoittaja: Sakari Kokkonen

Kuljetusyrittäjä 1/2019

Kehityskaari ensimmäisen sukupolven, vuonna 1978 esitellyn Fiat Dailyn ajoista nykyiseen Iveco Dailyyn on ollut pitkä ja menestyksekäs. Seitsemänkymmentäluvun lopun 72-hevosvoimaisesta 2,5-litraisesta dieselmoottorista ja käsivalintaisesta vaihteistosta on edetty mallistoon, jonka voimansiirron sydämenä voi olla jopa 205-hevosvoimainen 2,3-litrainen moottori. Keppivaihteesta ollaan siirrytty 8-nopeuksiseen automaattivaihteistoon.

Auton tyypillisellä toiminta-alueella, kaupunkiolosuhteissa, hengitysilman laadulla on iso merkitys. Siksi on tärkeää, että Dailyyn voi valita myös kaasukäyttöisen moottorin,

Henkilöautomainen tila.

Ripeää
kaupunkijakoa

Omat kokemukseni Fiat Dailylla ja sen pikkuveljellä Ducatolla ajamisesta juontavat kauas menneisyyteen. Paljon on tavaraa kulkenut näiden autojen tavaratiloissa noista ajoista. Uusi Iveco Daily kuittaa muistelot nykyaikaan. Kyseessä on moderni, mukava työkalu perinteiseen kaupunkijakeluun. Dailylla ajaa mieluusti pidemmänkin reissun. Vahvan oloinen, hyvän alaväännön omaava 156 hevosvoiman 2,3-litrainen nelonen jaksaa viedä kolmen ja puolen tonnin pakettiautoa riittävällä puhdilla. Kaupunki-ilman puhtaudesta huolehtivat pakokaasun takaisinkierrätys ja partikkelisuodatin. Valmistaja on saanut niillä auton hyväksyttyä Euro 6 -standardit täyttäväksi. Kahdeksannopeuksinen Hi-Matic -automaattivaihteisto suoriutuu omasta työstään vähintäänkin hyvin.

Sukkelaa pyöritystä

Ohjaamo tarjoaa kelpo tilat sekä kuljettajalle että apumiehelle. Ohjauspyörän säädössä kaivattaisiin hiukan lisää vaihtoehtoja pitkälle kuljettajalle ja molempien sivupeilien alapeileihin säätömahdollisuutta. Nyt peilit ovat kiinteät. Näkyvyys sivulle paranisi, jos kuljettaja voisi säätää peilit oman pituutensa mukaan. Ohjaamossa on henkilöautomainen tunnelma. Juhlamallin teeman sopivat teippaukset tuovat mieleen muistoja vuosikymmenien takaa. Vaihteenvalitsin on hyvässä paikassa tarjoten läpikulun ohjaamossa. Myös peruutuskameran monitorin paikka on hyvin harkittu. Monitori on asennettu taustapeilin paikalle, joten siitä voi tarkkailla takamaastoa vain vähän päätään kääntäen.

Laadukkaasti vaneroitu kuormatila.

Tavara liikkuu

16 m3:n tavaratilalle on helppo antaa kunniamaininta. Kotimaassamme vaneroitu kuormatila on siisti, vailla reunoja, joihin voi kolhia tavaroita. Myös kuormanvarmistuspisteitä on riittävästi. Takaovien aukaisukulma on varmasti riittävä jokaiseen tilanteeseen. Hyvin sijoitetut askelmat varmistavat kuljettajalle turvallisen nousun tavaratilaan.

Iveco Daily täyttää kevyeen jakeluliikenteeseen asetetut vaatimukset, Se on huoleton ajaa, helppo lastata ja sen mahdollisuudet lukuisine variaatioineen tekevät siitä hyvän työkalun kaupunkipyörityksiin. Valmistajalla on myös paineistettua luonnonkaasua polttoaineena käyttävä vaihtoehto, joka vähäpäästöisenä ja hiljaisena sopii hyvin omalle toiminta-alueelleen.

Vanha jaksaa. Neljäkymmentä vuotta samalla nimellä on tehnyt Dailysta legendan, saa nähdä millaisilla eväillä mennään seuraavat vuosikymmenet.

Daily 35S16SA8 BP V (16m3)

Moottori: 16 2,3 E6 A8 BP, 4 sylinteriä, 2,3 litraa, maksimiteho 156 hv, maksimivääntö 380 Nm/1.500 rpm
Vaihteisto: 8-nopeuksinen automaattivaihteisto
Akseliväli: 4100 mm
Kokonaismassa: 3 500 kg
Perävaunun vetopaino: 3 500 kg

Kuljetus-Logistiikka-messut

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: