Kuljetusyrittäjien sähköinen ykkösmedia Suomessa ja Kuljetusyrittäjä-lehden rinnakkaisjulkaisu. Painettuna lehtemme jaetaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille sekä valikoiduille sidosryhmille.

MAN TGE-mallisto vetää joka nurkasta

Viime vuonna aloitettiin MAN TGE -pakettiautomalliston maahantuonti Suomeen. Runsaasti erilaisia vaihtoehtoja sisältävän malliston lippulaivana ovat nelivetoiset ajoneuvot. Ne tarjoavat mahdollisuuden poiketa myös huonoimmille poluille.

Kirjoittaja: Sakari Kokkonen

Kuljetusyrittäjä 3/2019

Koeajossamme ollut, Puolassa valmistettu Volkswagen Crafteriin perustuva nelivetoinen pakettiauto näytti leijonankyntensä lopputalven hankalissa olosuhteissa. MAN TGE ei ole varsinaisesti maastoauto. Siinä on normaali maavara, mutta sillä pystyy ajamaan poikkeavissa olosuhteissa, kuten metsäautoteillä ja pehmeillä hiekkateillä. Ajaessa huomio kiintyy mainioihin ajoominaisuuksiin. Autolla pystyy menemään melko  kehnoihin paikkoihin ja palaamaan taas pikitielle, kun kuljettaja on tarpeeksi tarkkana, ettei aja autoa paikkaan, jossa on riski jäädä kiinni pohjasta. Jäisellä valtatiellä ajettaessa nelivedon edut tulevat myös hyvin esille. Tosin tarkkana täytyy olla, ettei kuittaa hyviä liukkaan kelin ajo-ominaisuuksia liian suurella ajonopeudella. Lepikkoon päätymisen syynä eivät tällöin ole auton ominaisuudet, vaan kuljettajan ajotaito.Koeajossamme  ollut, Puolassa valmistettu Volkswagen Crafteriin perustuva nelivetoinen pakettiauto näytti leijonankyntensä lopputalven hankalissa olosuhteissa. MAN TGE ei ole varsinaisesti maastoauto. Siinä on normaali  maavara, mutta sillä pystyy ajamaan poikkeavissa olosuhteissa, kuten metsäautoteillä ja pehmeillä hiekkateillä.

Ajaessa huomio kiintyy mainioihin ajoominaisuuksiin. Autolla pystyy menemään melko kehnoihin paikkoihin ja palaamaan taas pikitielle, kun kuljettaja on tarpeeksi tarkkana, ettei aja autoa paikkaan, jossa on riski  jäädä kiinni pohjasta. Jäisellä valtatiellä ajettaessa nelivedon edut tulevat myös hyvin esille. Tosin tarkkana täytyy olla, ettei kuittaa hyviä liukkaan kelin ajo-ominaisuuksia liian suurella ajonopeudella. Lepikkoon  päätymisen syynä eivät tällöin ole auton ominaisuudet, vaan kuljettajan ajotaito.

Meluton työympäristö.
Laatua yksityiskohdista.

Kuiskaus ohjaamossa

Ohjaamoon noustessa kiinnittyy huomio hyvin sijoitettuihin tartuntakahvoihin. Myös ajoasentoon ja kojetaulun ergonomiaan on kiinnitetty huomiota. Autolla on helppo ajaa. Ohjaamon äänieristykseen on panostettu.  Äänettömyys on sananmukaisesti korvin kuultavaa. Ohjaamossa ei kuule minkäänlaisia ylimääräisiä ääniä kuormatilasta. Tämä on merkki laadukkaasta tavaratilan vaneroinnista. Koeajossa ollut yksilö oli varustettu  nykyisestä trendistä poiketen kuusinopeuksisella käsinvaihdettavalla vaihteistolla. Perinteinen vaihteisto yhdistettynä vääntävään, 177-hevosvoimaiseen kaksilitraiseen, nelisylinteriseen moottorin on hyvä paketti. Osa  ajamisen nautintoa on päättää itse vaihtamisajankohta. Kaikki kunnia automatisoiduille vaihteistoille, mutta kyllä vaihdekeppi on vieläkin poikaa.

Tavaraa kyytiin

MAN TGE:n 3 450 mm pitkään, 11,3 kuution tavaratilaan mahtuu neljä europallettia. Yli 1,3 metriä pitkä sivuovi ja 270 asteen kulmaan aukeavat takaovet helpottavat lastausta. Näppärät sivukiskojen säädettävät  sidontalenkit ja hyvin sijoitetut lattialenkit helpottavat kuorman varmistusta. Lisäpisteet aikaisemmin mainitusta tavaratilan vaneroinnista. Vaalea vanerointi ja kuormatilan LED-valaistus tekevät tilasta valoisan,  laadukkaan kokonaisuuden.

Lastitilaa.

Volkswagenin omistaman raskaaseen kalustoon keskittyneen TRATON:in monista tuotemerkeistä MAN on ollut aina perinteinen kuorma- ja linja-autovalmistaja. Konsernin Volkswagen Crafteriin perustuva, Baijerin- sukuinen pakettiauto sopii hyvin valmistajan tuotepakettiin. Autossa näkyy selkeästi valmistajansa sielukkuus. Työn laatu on hyvällä, saksalaiset vaatimukset täyttävällä tasolla. Kiitos tästä kuuluu puolalaisille  autonrakentajille Wrzesnian tehtaalla. Nelivetoisena TGE soveltuu työhön, joka tehdään hankalissa olosuhteissa. Kuormatila on monikäyttöinen. Sisustamalla se korjaamoautovarustein, saadaan aikaan ajoneuvo, jolla voi ajaa vaivatta maantiellä sekä mennä pitkin pehmeää tieuraa vaativassa maastossa korjausta kaipaavan kuorma-auton luokse.

MAN TGE 3.180 2.0 TDI 4x4

  • Moottori: 2.0 TDI 177 hv / 410 nm
  • Vaihteisto: 6 vaihdetta, käsivalintainen
  • Kokonaispituus: 5 986 mm
  • Leveys: 2 427 mm
  • Kuormatilan tilavuus: 11,3 m3
  • Kuormatilan pituus: 3 450 mm
  • Kuormatilan leveys: 1 380 mm

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: