Kuljetusyrittäjien sähköinen ykkösmedia Suomessa ja Kuljetusyrittäjä-lehden rinnakkaisjulkaisu. Painettuna lehtemme jaetaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille sekä valikoiduille sidosryhmille.
SKAL kalenteri 2020 banneri

Mahdollisuus parempaan palveluun

Kirjoittaja: Iiro Lehtonen

Kuljetusyrittäjä 3/2017

Reippaan vuoden kestänyt vääntö Liikennekaaresta on saatu päätökseen. Ensin väänsimme kättä ministeri Anne Bernerin kanssa, sen jälkeen eduskunnassa. Laki tulee voimaan vasta runsaan vuoden kuluttua, 1. heinäkuuta 2018. Yllättäen uudesta laista ei tullutkaan liikennekaarta, kun eduskunta muutti nimeksi Laki liikenteen palveluista. Mitä me saimme aikaiseksi, mitä jäi käteen, muuttuuko maailma?

SKAL teki lujasti töitä jäsenyritystensä puolesta, jotta kilpailu kuljetusmarkkinoilla säilyy tasapuolisena. Luonnosvaiheessa laki salli muun muassa puuhastelun, jossa tavaroita tai henkilöitä olisi voinut 10 000 euron rajaan asti kuljettaa ilman lupaa, kuittia ja kirjanpitoa. Lisäksi tavaraliikenteen valvonta oli osoitettu vain Trafille. Poliisi tai tulli ei olisi voinut itse tarkastaa asiakirjoja, eikä keskeyttää luvatonta tavarankuljetusta tai kabotaasia. Puuhastelun ja valvonnan puutteen mahdollisia seuraamuksia voi itse kukin pohtia. Me emme jääneet odottelemaan, ja saimme asiat kuntoon.

Vastustimme liikennelupien poistamista pakettiautoilta sekä traktoreiden luparajan nostamista nopeuteen 60 km/h. Pakettiautojen osalta suurin huolenaiheemme oli suomalaisten pakettiautoyrittäjien jääminen kabotaasiliikenteen jalkoihin. Liikennelupien tilalle tulee rekisteröitymismenettely, mutta saimme lakiin kaluston rekisteröintivelvoitteen Suomeen ja ammattiliikenteeseen.  Traktoreiden luparajaksi tulee 60 km/h, ja sen johdosta käynnistämme Brysselissä rikkomusmenettelyn. Traktoreita koskeva sääntely on monessa kohtaa ristiriidassa EU-säädösten kanssa, ja haluamme nämäkin asiat kuntoon.

Uusi laki tarjoaa mahdollisuuden yhdistää henkilöiden ja tavaroiden kuljetusta. Taksilupien määräsääntely ja tarveharkinta lakkaa. Siihen ei maailma lopu, sillä nämä muutokset tehtiin kuorma-autoliikenteessä jo 25 vuotta sitten. Tavaraliikenneluvalla voi jatkossa kuljettaa henkilöitä, jos kuljettaja täyttää taksinkuljettajan ammattipätevyysvaatimukset. Luvanhaltijan tulee myös tehdä taksiliikenteen aloittamisesta ilmoitus Trafiin. Jos on kyse pakettiautoyrittäjästä, hänen tulee lisäksi hankkia taksiliikennelupa henkilökuljetuksia varten.

Ammattiliikenne on palvelua. Ne, jotka parhaiten asiakastaan palvelevat, pärjäävät. Pohdi sinäkin, olisiko uusi laki sinulle mahdollisuus parempaan palveluun.

Kirjoittajasta

Iiro Lehtonen on Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimitusjohtaja vuodesta 2007 alkaen, iiro.lehtonen@skal.fi.

Kuljetusyrittäjä 1/2020
Kuljetusyrittäjä 8/2019
Kuljetusyrittäjä 5/2019
Kuljetusyrittäjä 6/2019

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: