Kuljetusyrittäjien sähköinen ykkösmedia Suomessa ja Kuljetusyrittäjä-lehden rinnakkaisjulkaisu. Painettuna lehtemme jaetaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille sekä valikoiduille sidosryhmille.

Kuljetusalan professori tuntee myös käytännön

Jouni Juntunen on Oulun yliopiston autoalan liiketoiminnan professori. Kahden vuoden mittainen professuuri alkoi maaliskuussa. Juntunen on sekä tekniikan että kauppatieteiden tohtori, jolla on vankka tuntuma kuljettajien ja kuljetusyrittäjien arkeen.

Kirjoittaja: Ulla Eskelinen

Kuljetusyrittäjä 6/2020

Jouni Juntunen on kotoisin Oulunjokilaaksosta Utajärveltä. Vanhemmat hoitivat maatilaa ja maidonkeräilykuljetuksia. Jouni toteaakin naurahtaen, että SKAL on tatuoitunut hänen aivoihinsa jo pienestä pitäen, tosin aluksi nimellä Kuorma-autoliitto.

Jouni lähti toteuttamaan haavettaan kuljetusalalla työskentelystä ammattikouluun autonkuljettajalinjalle. Koulun jälkeen hän oli pari vuotta kuljettajana ennen armeijaa. Puolustusvoimien kuljettajakoulutuksessa hän hankki raskaampien luokkien kuorma-auto- ja linja-autokortit. Sitten kasvoi opinhalu ja tie vei Jyväskylän teknillisen oppilaitoksen insinööriopintojen kautta Oulun yliopistoon taloustiedettä opiskelemaan. Loma-aikoina Jouni säilytti tuntuman kuljetusalaan ajojärjestelijänä ja silloin tällöin ratin takana.

Valmistuttuaan kauppatieteiden maisteriksi 15 vuotta sitten Jouni aloitti työt Oulun yliopistossa aluksi projektiavustajana ja tutkimusassistenttina, myöhemmin tutkijana. Kaiken aikaa hän jatkoi opiskelua. Nyt Jouni Juntunen on tuplatohtori ja Suomen ensimmäinen autoalan liiketoiminnan professori.

Juntusen väitöskirjat Logistiikan markkinoiden hallinnasta ja Puolustusvoimien toimintaketjujen hallinnasta ovat saaneet arvostusta niin Suomessa kuin maailmalla.

– Minulle merkitsee todella paljon se, että saavutukseni on huomioitu ja niitä on kiitetty. Palkitsevaa työssäni ovat myös jatko-opiskelijoiden väitösten ohjaamiset.

Professorina Jouni tekee nyt rahoitushakemuksia, jotta yliopisto voisi perustaa kuljetusalaan liittyviä tutkijaryhmiä. Työn tavoitteena on kehittää tieteellisen tutkimuksen kautta autoalan liiketoimintaa kannattavammaksi, vastata tulevaisuuden haasteisiin sekä edistää alan yliopistollista opetusta.

– Tarkoituksemme on tuottaa tutkimusaineistoa tämän hetken tilanteesta sekä tulevaisuuden odotuksista. Kysymme näkemyksiä kuljetusyrittäjiltä ja alan muilta asiantuntijoilta. SKAL:n kanssa minulla on kokemusta tutkimusyhteistyöstä jo vuosikymmenen takaa. Tutkimusprojekteissamme alan merkittäväksi kehityskohteeksi on noussut koko kuljetusalan imago. Sen korottaminen varsinkin nuorille suunnatussa viestinnässä sosiaalisessa mediassa auttaisi työvoiman uudistumista alallamme.

Jouni uskoo, että kuljetusalalla pystytään ratkaisemaan ongelmia työskentelemällä positiivisessa hengessä yhdessä. Yhdistämällä teoriaa ja todellisia mahdollisuuksia.

– Jos tahdomme samoja asioita, löydämme suomalaisille kuljetusyrityksille reilut kilpailukeinot kansainvälisillä markkinoilla pärjäämiseen. Edellytyksenä on muun muassa kilpailukyvyn  tukeminen verotuksen kautta, jotta kustannukset eivät nousisi liian suuriksi. On myös löydettävä ratkaisu siihen, etteivät selvitystilassa olevat yritykset voi kuljetusten hintoja polkemalla  viedä muitakin yrityksiä pikkuhiljaa samaan kurimukseen.

Koko elämänsä kuljetusalan parissa viettänyt Jouni ei yllättäen harrasta autoilulajeja. Tällä hetkellä hän on eniten innoissaan maastopyöräilystä, joka vie miestä mukaville metsäreiteille. Kakkos- ja kolmostiloille ovat jääneet lenkkeily ja rullaluistelu.

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: