Kuljetusyrittäjien sähköinen ykkösmedia Suomessa ja Kuljetusyrittäjä-lehden rinnakkaisjulkaisu. Painettuna lehtemme jaetaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille sekä valikoiduille sidosryhmille.

Kaikki voitava tehtiin

Säännöt on tehty noudatettaviksi, ajattelevat turvallisuushakuiset suomalaiset. Tällä asenteella on pärjätty kylmissä, karuissa ja arvaamattomissa olosuhteissa, sillä se, joka täällä asettaa itsensä syyttä suotta vaaraan, on rasitteeksi muille.

Kirjoittaja: Heini Polamo

Kuljetusyrittäjä 8/2017
päätoimittaja

Joka talvi saa lukea jostain uhkarohkean moottorikelkkailijan pelastajasta, joka joutui itse pelastettavaksi. Poikkeamat maksavat henkiä ja rahaa, jota täällä Pohjolassa on niukasti, sitäkin. On siis pelattava yhteen.

Mutta tämä on Suomi. Katsotaanpa vapaamielisiä ja onnellisia hollantilaisia. Siellä ollaan ylpeitä ”vanhuksistamme, jotka elävät viimeiseen asti vapaata ja liikkuvaa elämää”. Näistä rennoista ja pelottomista 80–90-vuotiasta menehtyy joka vuosi parikymmentä pyörän satulassa, pitkälti koska he eivät käytä kypärää. Vapaus heittää henkensä tukka hulmuten kuuluu hollantilaiseen mentaliteettiin. Meillä olisi jo selvitysryhmä paneutunut ilmiöön,
ja vanhukset olisi pelastettu!

Liikenne on yhteiskunnan, sen kulttuurin ja arvojen heijastumaa, hyvässä ja pahassa. Jos valtavirta onkin sääntöuskollista, purkautuu syvemmällä riveissämme piilevä alkukantainen raivo piittaamattomuutena, äkkijarrutuksina ja -syöksyinä, ja keskisormi singahtaa pystyyn. Tämä pelottava käyttäytymismalli tarvitsisi useamman työryhmän ja A-studion, enkä usko, että nekään riittäisivät. Voiko arkijärjellä edes päästä tällaisen hulluuden juurille?

Pidän mahdollisena, että liikenneraivoa voitaisiin hillitä samansuuntaisilla toimilla kuin itsetuhoista käyttäytymistä, joka osuu raskaaseen liikenteeseen kipeästi. Tästä keskustellaan ajoittain SKAL:n hallituksessa. Vuoden 2012 tiedotuskampanjan ja mediahuomion jälkeen vakuutuimme siitä, että julkinen keskustelu on pahasta, sillä näitä kaistanvaihtoturmia sattui tuona vuonna tavanomaista enemmän. Sen jälkeen keskustelu on ohjautunut onnettomuustilastojen siivoamiseen tapauksista, joihin liittyy ilmeinen tahallisuus. Toinen teema on ollut lapsiin ja nuoriin vaikuttaminen. Hallituksessa on pohdittu, voisiko jo varhaiskasvatuksessa luoda vahvempia malleja, jotka ohjaavat sekä tyttöjä että etenkin poikia purkamaan pahaa oloa keskustelun ja vuorovaikutuksen kautta. Tämä on hyvää pohdintaa. Lapseni kaveripiiristä olen pannut merkille, että pojat tapaavat uhota ja kätkeä tunteitaan jo 2-vuotiaina. Syliä ja puhetta kehiin, sanon, isoille ja pienille!

Kävimme näitä asioita läpi henkisen tuen näkökulmasta raskaan liikenteen vertaistukihenkilöiden valmennuksessa Hankasalmella. Lisäksi Kuljetusyrittäjä tapasi vuoden SKAL Kuljetusyrityksen Kari Malmstedt Oy:n väkeä Enonkoskella, ja kirsikkana kakussa vietimme antoisan päivän Kotkan Kuorma-autoilijoiden Teemu Laakkosen, Valtteri Kaartisen ja Sami Kurjen vieraina. Kiitos ajastanne, kaikille.

Näillä saatesanoilla, rakkaat lukijamme, toivotan turvallista ja keskusteluntäyteistä marraskuuta!

Kirjoittajasta

Kuljetusyrittäjä-lehden päätoimittaja vuodesta 2012, vastaa myös SKAL ry:n viestinnästä ja liikenneturvallisuusasioista. heini.polamo@skal.fi, @HeiniPolamo

Kuljetusyrittäjä 1/2020
Kuljetusyrittäjä 8/2019
Kuljetusyrittäjä 6/2019
Kuljetusyrittäjä 5/2019
Kuljetusyrittäjä 4/2019

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: