Kuljetusyrittäjien sähköinen ykkösmedia Suomessa ja Kuljetusyrittäjä-lehden rinnakkaisjulkaisu. Painettuna lehtemme jaetaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille sekä valikoiduille sidosryhmille.

Huomenna se tulee

Julkistamistilaisuuksia, suuria lupauksia ja sitten - pitkä hiljaisuus.

Kirjoittaja: Heini Polamo

Kuljetusyrittäjä 7/2017

Ei, en viittaa Länsimetroon, vaan sähköisten palveluiden kehityshankkeisiin. Olemme ilmeisesti niin tottuneita pettymyksiin IT-hankkeissa, ettemme jaksa enää edes ihmetellä kömmähdyksiä ja viivästyksiä. Korkeintaan väännämme asiasta vitsiä. Miksi näin? Mikä siinä koodaamisessa voi olla niin vaikeaa?

Lahjakkaimmat bittinikkarit saavat skriptin tottelemaan ja tuottavat käyttäjälähtöisiä palveluita, ehdottavat parannuksia ja keskustelevat näkemyksistään visualistien ja asiakkaan kanssa. Lopputuloksena saadaan tyytyväinen asiakas ja palvelulle paljon käyttäjiä. Näitä IT-velhoja ei vain kasva joka oksalla. Monesti koodauspuolella tunnutaan menevän, anteeksi vain, bittien ehdoilla. Jossain on se rautalankapiirros, jonka asiakas on parhaan ymmärryksensä varassa hyväksynyt, mutta lopulta koodari toteuttaa sitä etäisesti muistuttavan häkkyrän, koska osaa toteuttaa juuri sellaisen. Syntyy turhautumista ja pettymyksiä – eihän maallikkoasiakas voi edes tietää, millaista toimintaa ja dynamiikkaa sähköiseltä ratkaisulta voisi vaatia, eikä sitäkään, paljonko ratkaisu saisi maksaa! Ongelmat moninkertaistuvat, jos pitää yhdistää erilaisia rajapintoja toisiinsa, kuten tilauksia, kuljetuksen etenemistä ja laskutuksenhallintaa.

Eipä silti tokaista ’pitäkää tunkkinne’, sillä harva ehtii enää käsitellä koko tietoliikennettä puhelimitse ja ruutuvihoissa. Yrittäjää auttaa huomattavasti, jos edes osan tietovirrasta saa sähköisesti muokattavaan muotoon, työaikakirjanpitoon ja sieltä jopa laskutukseen asti. Samalla syntyy sähköistä muistia, mikä pienentää yrityksen riskejä. Kiireen ja säätämisen vähentämiseen pyrkii muun muassa vuoden 2016 SKAL Kuljetusyritys J & T Pajunen Oy. Kun kuulimme, että Pajusilla on liiketoiminnan sähköistämishanke meneillään, kiinnostuimme, ja niin piipahti Ulla Naantalissa. Eihän sielläkään ihan niin kuin Strömsössä mennyt, vaan vastoinkäymisiä koettiin. Onneksi osaava konsultti auttoi kokonaisuuden parsimisessa, ja työ ratkaisujen hiomiseksi jatkuu.

Sähköisissä ratkaisuissa voi nojautua myös pitkälti asiakkaan omiin järjestelmiin, ja jos asiakas on suuri toimija, se voi olla ainoa vaihtoehto. Sellainen vaatii erilaista venymistä ja sopeutumista, kuten Porvoon suunnalla yrittävät Matts Holmström ja Sebastian Holmström kertovat. Moninapaisen systeemin saa toimimaan, kun on kokeneet
kuljettajat kullekin asiakkuudelle ja johto pitää korttipakat järjestyksessä. Asiakkaat ja toimintaympäristö ohjaavat mahdollisuuksia, ja jokaisen on löydettävä itselleen sopivin.

Digitaalisiin kehityshankkeisiin pätee lopultakin sama kuin kaikkiin muihinkin: jos sijoittaa siihen omaa aikaansa ja tarmoaan, voi lopputuloksena saada todella toimivan systeemin.

Ja mitä Länsimetroon tulee, tuoreen uutisen mukaan se lopultakin tulee - jos ei tänään niin viimeistään huomenna.

Valoisaa lokakuuta!

Kirjoittajasta

Kuljetusyrittäjä-lehden päätoimittaja vuodesta 2012, vastaa myös SKAL ry:n viestinnästä ja liikenneturvallisuusasioista. heini.polamo@skal.fi, @HeiniPolamo

Kuljetusyrittäjä 1/2020
Kuljetusyrittäjä 8/2019
Kuljetusyrittäjä 6/2019
Kuljetusyrittäjä 5/2019
Kuljetusyrittäjä 4/2019

Yhteistyössä jäsentemme hyväksi: