Kuljetuskuutio

Kuljetuskuutio on tunnustuspalkinto, jonka Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry myöntää vuosittain määrätietoisesta työstä suomalaisen kuljetuselinkeinon hyväksi.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry luovutti vuoden 2017 Kuljetuskuutio-palkinnon Porokello-sovelluksen kehittäjille. Palkinnolla SKAL arvostaa useiden eri tahojen ja kuljetusalan yhteistyön tuloksena syntynyttä ja yhteistyöhön perustuvaa digitaalista ratkaisua, jonka avulla tiellä liikkujat torjuvat porokolareita. 

Kuljetuskuution saajat

2018    Merja Kyllönen, europarlamentaarikko
2017    Porokello
2016    Tulli
2015    Paula Risikko, eduskunnan toinen varapuhemies
2014    Antti Rinta-Porkkunen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus
2013    Kauppalehti
2012    Puolustusvoimat
2011    Hannu Parvela, Autoliikenteen Työnantajaliiton toimitusjohtaja
2010    Lauri Karhuvaara, tavasta tiedottaa kuljetusalan ajankohtaista asioista
2009    Vantaan kaupunki, Kehä III:n parannustöiden rahoitus
2008    Olli Rehn
2007    Anu Vehviläinen, liikenneministeri
2006    Markku Laukkanen, eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja
2005    Leena Luhtanen, oikeusministeri (liikenne- ja viestintäministeri 2005)
2004    Seppo Makkonen, SKAL:n puheenjohtaja
2003    Juhani Korpela, liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö
2002    Alkometrit, liikkuvalle poliisille liikenneturvallisuustyöstä   
2001    Erkki Pullianen, eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja
2000    Olli-Pekka Heinonen, liikenne- ja viestintäministeri
1999    Harri Cavén, liikenneministeriön ylijohtaja
1998    Matti Aura, liikenneministeri
1997    Reino Lampinen, liikenneministeriön apulaisosastopäällikkö

In cooperation for our members: