Tomi Roimola – Kuljetan Suomelle

Tomi Roimola, 56, Hamina

Tomi Roimola – Kuljetan Suomelle

Kuljetusyritykseni yhteenlaskettu vuosisuorite: noin 500 000 km

Kuljetan Suomelle: Kuljetamme maitoa pääasiassa kymenlaaksolaisilta ja päijäthämäläisiltä valiolaisilta lypsykarjatiloilta eri meijereihin. Keräämme kahdella autolla parsimaitoa, vapaan lehmän maitoa sekä luomumaitoa. Toiminnallamme pidämme omalta osaltamme Suomen ruokahuoltoa yllä ja maaseutua elinvoimaisena.

Kuljettajat ovat saaneet ennakoivan ajotavan koulutusta ja heille on maksettu ajotapalisää jo lähes 20 vuotta

Polttoaineen kulutuksesta säästetty raha siirtyy täysimääräisenä kuljettajan lisäeläketurvaan. Kuljettajat ovat suhtautuneet myönteisesti kuljettajakohtaisen polttoaineen kulutuksen seurantaan ja myös kilpailuhenkeä on ollut havaittavissa. Kuljettajamme ovat todella ammattitaitoisia ja motivoituneita.

Olen opetellut ajamaan taloudellisesti viime vuosituhannen loppupuolelta alkaen ja palkintona siitä voitin Volvon taloudellisen ajon kisoissa Suomen mestaruuden sekä MM-hopeaa vuonna 2014.

Nopeudenrajoittimeen ei ole puututtu vaan luotamme siihen, että maksiminopeudet pysyvät siinä 80 nurkilla. Se kyllä näkyy heti kulutuksissa, jos ajetaan kovempaa. Käyttäessäni ennakoivaa vakionopeudensäädintä asetan lukemaksi 81 km/h.

Olemme kiinnittäneet huomiota myös maitoauton ilmanvastuskertoimeen ja otsapinta-alaan sekä rullaaviin renkaisiin ja alustan keveyteen. Rengaspaineen valvontajärjestelmä otettiin käyttöön jo vuonna 2008. Huoltohallin kuukausikohtaista sähkönkulutusta on seurattu 20 vuotta.

Yrityksessämme operoidaan tällä hetkellä Euro 6 -dieselmoottorilla varustetulla Scanialla ja biokaasua polttoaineena käyttävällä Volvolla. Huomiota kiinnitetään lyhytaikaisenkin tyhjäkäynnin välttämiseen esimerkiksi perävaunua kytkettäessä. Varsinkin Euro 6 -moottoreille pienikin tyhjäkäynti on myrkkyä.

Olen myös puhunut myönteisistä kokemuksista ja levittänyt niin sanotusti sanaa kollegoille omista toimistani ympäristön hyväksi. Seuraavana ympäristötekona aion hankkia omakotitaloni katolle aurinkopaneelit.

Kuljen metsässä varsinkin marjastusaikaan, sillä itsepoimitut mustikat kuuluvat joka-aamuiseen puuroannokseeni

Arvostus luontoon kumpuaa jo lapsuudesta, jonka sain viettää pienessä Salo-Miehikkälän kylässä. Isän kanssa kävin jo pienenä poikana metsästämässä ja vähän isompana metsätöissä. Muistan lapsuudessa ihmetelleeni, että mihin nuo kaikki nokipilvet menevät, joita sen aikaiset kuorma- ja linja-autot tupruttelivat. Myöhemmin on selvinnyt, että ihmettelyni oli aivan aiheellista, sillä sinnehän ne ilmakehään menivät ja aiheuttivat ilman saastumista.
Metsässä mieli rauhoittuu, kun pitää aistit avoinna. Metsän äänimaailmassa ihan parasta on haavanlehtien humina kevyessä kesätuulessa ja kevätkesällä tietenkin lintujen konsertointi.
Murtomaahiihto ja pyöräily ovat mieluisia harrastuksia. Keväisellä pyöräretkellä saa tuntea moninaiset luonnon tuoksut ja näkee kauniita maisemia.

Haluatko haastaa tutun kuljetusammattilaisen mukaan?

Haastan kuljetusyrittäjä Mikko Räsäsen Kuusankoskelta.

In cooperation for our members: