Poliisin liikennevalvontakeinot monipuolistuvat

Kokoonnuimme Vantaalla poliisin tilannekeskukseen, jossa työskentelee säännöllisesti 3–5 henkilöä. He seuraavat lukuisista monitoreista muun muassa hälytyskeskuksen toimeksiantoja, kaupunkikameroiden välittämää kuvaa ja erilaisten mediakanavien tuottamaa tietoa.

– Tulevaisuutta ovat lisääntyvät kaupunkikamerat. Niiden asentamisesta neuvotellaan parhaillaan usean kunnan ja kaupungin kanssa. Esimerkiksi Keravalle niitä on jo asennettu. Kaupunkikameroista saamme kuvaa onnettomuuksista ja taustietoja rikostutkintaan, kertoi tilannekeskuksen toiminnasta vastaava komisario Jarmo Ojala.

Vaaka-autosta löytyy 12 vaakaa ajoneuvojen renkaiden alle

Raskaan liikenteen valvontaisku

Seuraava etappimme oli E12-tien varressa raskaan liikenteen valvontaoperaatio. Kyseessä oli normaali valvontatapahtuma, jossa työskentelevillä poliiseilla oli käytettävissä valvonta-auto, vaaka-auto ja kaksi moottoripyörää.

Lisäksi paikalla esiteltiin miehittämätöntä ilmailua osana liikennevalvontaa. Ylikonstaapeli Pauli Valkama esitteli droneja, jolla voidaan hoitaa kätevästi esimerkiksi massaliikenteen valvontaa.

Valkama kertoi, että kamerakuvat ovat tarkkoja ja luotettavia. Drone-lämpökameroiden avulla on jo pelastettu lukuisia luontoon eksyneitä ihmisiä. Lisäksi droneilla ”paimennetaan” nuorten mopomiittejä, joissa meno yltyy välillä liian riehakkaaksi.

Raskaista ajoneuvoista tarkastettiin muun muassa liikenneluvat, kuormanvarmistus, renkaat, AdBlue-liuoksen määrä ja SCR-järjestelmä. Järjestelmän manipulointi on valitettavasti yleistynyt, vaikka se voi vaurioittaa auton pakokaasujärjestelmää ja moottoria. Syntyvien vaurioiden korjaukset tulevat kalliiksi ja auton takuut eivät ole sen jälkeen enää voimassa. Polttoainejärjestelmien manipulointikeinojen havaitsemiseen poliisit ovat hakeneet oppia myös ulkomailta.

Drone-kamerat soveltuvat hyvin massaliikenteen valvontaa. Kuvat ovat tarkkoja ja luotettavia.

Puhalluskokeita Hyvinkäällä

Hyvinkäällä osallistuimme rattijuopumusvalvontaan, jota järjestettiin koko valtakunnan alueella yhtäaikaisesti ennalta sovituissa paikoissa. Valtakunnallisesta valvonnasta saadaan materiaalia R-tutkimukseen. Kertyvän tilastomateriaalin avulla edistetään liikenneturvallisuustyötä. 

Tiistaiaamuna Hyvinkäältä löytyi muutama rattijuopumusrajan ylittävä autoilija. Seulonta-alkometrillä saadun puhallustuloksen jälkeen epäillyt ohjattiin poliisiautoon tarkkuusalkometrin testiin. Sen tulokset ovat niin luotettavia, ettei tutkittavaa tarvitse viedä enää kliinisiin testeihin laboratorioon. Poikkeuksen muodostavat esimerkiksi astmaatikot, jotka eivät pysty puhaltamaan tarpeeksi kauan tarkkuusalkometriin.

Yleisestä väitteestä, että liikennevalvonta teillä on vähentynyt, poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki totesi, että liikennevalvontaan olisi riittävästi koulutettua väkeä, ellei sama henkilökunta hoitaisi myös rikostutkintaa ja hälytystehtäviä.

Ylikomisario Timo Leppälä tiivisti poliisien ajatukset:

– Haluamme vastata odotuksiin, joita meille liikennevalvonnasta asetetaan ja odotamme saavamme resursseja toimintaan.

Poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki, Askolan kunnanjohtaja Ilari Soosalu, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Annika Rajasalo, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen ja toimittaja Tuomas Rajala.