Jätelaki haastaa ympäristöalaa

Kauhajokinen Suupohjan Kuljetus tunnetaan Pohjanmaalla tekemisen meiningistä. Perheyritystä pyörittävät Anne ja Ville Laitala sekä Annen veli Petri Soini. Myös seuraava sukupolvi on mukana yrityksen toiminnassa. Kuljetusalalla riittää yrittäjien mukaan kysyntää, mutta ympäristöalaan he toivovat päättäjiltä järkeistämistä.

Suupohjan Kuljetuksen historia juontaa juurensa vuoteen 1999, jolloin Anne Laitalan perhe osti Jurvan Jätehuollon liiketoiminnan. Jurvan Jätehuollon eläköityvä yrittäjäpariskunta tarjosi heille yrityksen ostamista, koska heillä oli niin hyvä tekemisen meininki.

- Pienestä lähdettiin liikkeelle, yhdellä autolla, muistelee Anne.

Yrittäjätoimintaa Annen suvulla on jo ennen kuljetustoiminnan aloittamista. Laitalan isoisä Olavi Soini oli   huonekalukauppias ja maanviljelijä. Vuonna 1994 mukaan tuli turpeentuotanto, jota yritys tekee edelleen.

Jurvan jätehuolto oli perheelle tuttu juuri turpeen ajosta. Annen isä Heikki Soini perusti yrityksen yhdessä Annen veljen Petri Soinin ja Annen aviomiehen Ville Laitalan kanssa.

Anne oli tuohon aikaan vielä kaupan alan töissä paikallisessa Halpa-Hallissa. Hän kuitenkin hoiti vanhempainvapaaltaan käsin yrityksen laskutusta, monesti iltaisin, kun lapset jo nukkuivat. Myös Annen äiti Katja Soini oli korvaamattomana apuna lastenhoidossa, jos töitä kertyi.

Vanhempainvapaan jälkeen Anne irtisanoutui vakityöstään, sillä perheyritys tarvitsi hänen työpanostaan.

- Olihan se hyppy tuntemattomaan ja todellinen riski jäädä tyhjän päälle vakityöstä, muistelee Anne, joka oli tuolloin kahden pienen lapsen äiti.

2009 Annen isä Heikki jäi eläkkeelle yritystoiminnasta ja Anne, Ville ja Petri jatkoivat yrittäjinä. Ville otti vastuun kalustosta, Petri turpeentuotannosta ja Anne yrityksen laskutuksesta.

Annea, Villeä ja Petriä innosti yrittäjyyteen etenkin vapaus. Yrittäjyys tarjosi pienten lasten vanhemmille vapautta ja töitä pystyi tekemään myös kotoa käsin.

Kaikki sujui jännityksestä huolimatta hyvin ja yritystä laajennettiin vuonna 2001 ostamalla jätealan liiketoiminnan teuvalaisilta Markku Kalevalta ja Jorma Runsalalta. Vuonna 2004 yritys osti myös kauhajokisen jätealan yrityksen Jätehuolto Marttilan.

Tällä hetkellä yritys työllistää parikymmentä henkilöä. Myös kalustoa on yrityksellä parinkymmenen ajoneuvon verran.

Työnjako on edelleen selkeä: Anne on hänen mukaansa toimistolla luuri kourassa, Ville huolehtii kalustoon liittyvät asiat ja Petri turpeentuotantoon ja bioenergiaanliittyvät työt. Yrityksessä on nykyään mukana myös seuraava sukupolvi: Annen ja Villen tytär Jonna ja poika Jere. Kotona heillä on vielä kolmas lapsi, 7-luokkalainen Onni, jolla ei ole vielä selviä säveliä tulevaisuuden työrintamasta. Moottoriajoneuvot tosin tuntuvat kiinnostavan häntäkin.

- Kovasti olemme yrittäneet esitellä lapsillemme myös muita aloja, mutta perheyritykseen he ovat päätyneet.

Jonna ajoi yhdistelmäajoneuvokuljettajan kortin peruskoulun jälkeen ja nykyään hän työskentelee Suupohjan Kuljetuksessa laskutuksessa. Jere oli nuorempana varma, että hän ei perheyritykseen tule. Armeijassa hän kuitenkin päätyi ajamaan ajoneuvoyhdistelmäkortin ja armeijasta päästyään hän aloitti perheyrityksessä. Seuraava sukupolvi on valmiina ottamaan ohjat, kun sen aika on, ovathan he olleet mukana yrityksen toiminnassa pienestä pitäen ja saaneet opit yrittäjyyteen äidinmaidostaan.

Kuva: Elina Keski-Säntti

Mullistava jätelaki

Ympäristöalalla tapahtuu jatkuvasti. Se luo haasteita, mutta uuden oppiminen myös innostaa. Ajan hermoilla on pysyttävä herkeämättä. Anne on saanut kokea myös verkostoitumisen hyödyt.

- Aina voi oppia uutta kollegoilta ja muilta yrittäjiltä.

Ympäristöalalta löytyy myös liuta haasteita. Uusi jätelaki tuli voimaan vuonna 2021 ja sen tuomat muutokset ovat olleet koko yrityksen taipaleen mullistavimmat. Uudistetun jätelain tavoitteena oli lisätä kierrätystä ja vähentää päästöjä. Sen myötä kuntien on kilpailutettava jätekuljetukset.

Kilpailu alalla on kovaa ja pieniä toimijoita on karsiutunut markkinoilta isojen yritysten hintojen polkemisen vuoksi.

- Jätelaissa ei otettu kaikkea huomioon. Sen piti tarjota tilaa myös pienille toimijoille, mutta urakat ovat päin vastoin valuneet sen myötä isoille toimijoille kuntayhtiöiden toimesta ja lainsäätäjien tahtotila ei ole toteutunut . Pienillä paikallisilla ympäristöalan yrityksillä ei ole mahdollisuutta menestyä. Tämä on valtakunnallinen ongelma.

Anne muistuttaa, että ympäristöala on tärkeä myös huoltovarmuuden vuoksi, sillä jätehuollon on toimittava kaikissa olosuhteissa. 

- Ympäristöalaa ei huomata ennen kuin se ei toimi. Toimiala on mukana jokaisen suomalaisen arjessa.

Suupohjan Kuljetus on onnistunut pitämään asiakkaansa. Muutoksiakin on toki jätelain myötä tullut ja esimerkiksi Jurvassa yrityksellä on kunnallistamisen myötä enää vain yritysasiakkaita. Kauhajoella ja Teuvalla heillä on edelleen sekä yksityis- että yritysasiakkaita.

- Koko ajan täytyy pysyä ajan hermoilla. Onhan se toisinaan stressaavaa, kun ei voi tietää, mitä säädöksiä tulee seuraavaksi.

Suupohjan Kuljetus on väistänyt suurimmat jätelain ja säädösten aiheuttamat sudenkuopat ennakoimalla ja varautumalla tulevaan. Heillä on esimerkiksi ollut jo 2000-luvun alusta alkaen monilokeroautoja eri jätejakeille. Tulevaisuus näyttää, miten ympäristöala kehittyy ja millaisia toimijoita alalla pysyy.

- Toivottavasti uusi hallitus olisi viisaampi ja uudistaisi mönkään menneen jätelain, toivoo Anne.

Sen lisäksi, että jätelaki on horjuttanut ympäristöalaa, myös polttoaineen hinnannousu sai alan yritykset säikähtämään viime vuonna. Anne kehuu SKALin tekemää työtä polttoainetuen ja jakeluvelvoitteen laskemisen eteen. Ilman niitä kustannukset alan yrityksessä olisivat nousseet entisestään.

Kuljetusalan tulevaisuutta Anne pitää kuitenkin valoisana.

- Suomi on pitkien etäisyyksien maa, jossa kumipyöräliikennettä tarvitaan. Ilman sitä ei Suomen kaltaisessa maassa tulla toimeen.

Kuva: Elina Keski-Säntti

Jäsenyys tuo turvaa ja mahdollisuuden verkostoitua

Suupohjan Kuljetus liittyi SKALiin vuonna 2000 eli heti yrityksen perustamisen jälkeen. Liittyminen alan etujärjestöön oli selvä: se luo turvaa pienelle toimijalle ja uudelle yritykselle. Konkreettista apua he saivat heti liikennelupaprosessissa, joka oli parikymmentä vuotta sitten selvästi mutkikkaampi prosessi kuin nykyään.

He ovat olleet tyytyväisiä SKALin toimintaan alan eduksi: apua saa helposti ja alan uusimmat tuulet tulevat kätevästi luettua uutiskirjeistä ja lehdestä. SKALin järjestämissä tapahtumissa taas on voinut verkostoitua ja tavata kollegoja. Nykyään Anne on SKAL Pohjanmaan ja SKAL Ympäristöyritysten hallituksen jäsen.

- Myös SKALilla on hyvä tekemisen meininki, kehuu Anne.

Äitee tietää

Annella ja Villellä on kolme omaa lasta ja kaksi lastenlasta. Petrillä on yksi pieni tytär. Anne tunnetaan niin kotona kuin yrityksessäkin pohjalaisittain äiteenä.

”Soita äiteelle” on tuttu lause yrityksessä, oli sitten kyse mistä asiasta tahansa. Sekä lapset että työntekijät yrityksessä ovat tottuneet siihen, että Anne kyllä tietää.

Lähestyvää äitienpäivää Laitalat viettävät yleensä perinteisesti: kakkukahvit äidille ja vierailu isoäitien luona. Tänä vuonna tosin Anne täyttää pyöreitä vuosia, joten suunnitelmana on karata ulkomaille.

Anne on tyytyväinen siihen, että naisten määrä kuljetusalalla on lisääntynyt. Uran alkuvaiheessa ala oli todella miesvaltainen. Nykyisin naiskollegoita on entistä enemmän, myös muissa tehtävissä kuin toimistolla.

- Saamme kulkea rinta rottingilla ja olla ylpeitä uravalinnastamme.

Suupohjan Kuljetus Oy

Perustettu: 1999
Kotipaikka: Kauhajoki
Omistaja: Anne ja Ville Laitala sekä Petri Soini
Toiminta-alue: Suupohjan alue Pohjanmaalla
Henkilöstö: n. 20
Kalusto: n. 20
Kuljettaa: jätekuljetukset, turve ja hake