Ajankohtaista ylakuva 2

SKAL:n mediatiedotteet 2017

29.9.2017 8.18

Tervetuloa Tuuriin Puunkuormaajamestari 2017 -kilpailun finaaliin

Puunkuormaajamestari 2017 -kilpailun finaali pidetään lauantaina 30.9.2017 Tuurissa Pohjanmaalla.

Cargoteciin kuuluvan Hiabin sekä Volvo Trucks ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n järjestämän Puunkuormaajamestari 2017 -kilpailun finaali pidetään lauantaina 30.9.2017 Tuurissa Pohjanmaalla.

- Olemme järjestäneet osakilpailuja kevään ja syksyn aikana yhteensä 20 paikkakunnalla ympäri Suomen. Osakilpailuihin on osallistunut liki tuhat puunkuormaajaa, mikä vahvistaa 32. kerran järjestetyn kiertueen olevan edelleen merkityksellinen alan toimijoille. Osakilpailu on odotettu tapahtuma paikkakunnilla ja vuosittainen perinne kokoontua yhteen, kertoo Hiabin myyntipäällikkö Jani Koskinen.

Kiertuepaikkakunnilla on ollut koeajettavissa myös kamerateknologiaan perustuva HiVisionTM-ohjausjärjestelmä.

- Uutuutta kävi testaamassa lähes 500 osallistujaa, joista valitsimme Tuurissa pidettävään näytösluonteiseen kilpailuun viisi. Olemme iloisia, että HiVision on saanut positiivisen vastaanoton, ja sen tarjoamat hyödyt selkeästi puhuttelevat”, Jani Koskinen toteaa.

Puunkuormaajamestari 2017 -finaalissa kilpailevat viiden eri läänin mestarit sekä seitsemän nopeinta kilpailijaa aikojen perusteella. Osakilpailujen nopeimman ajan teki Itä-Suomen lääninmestari Samuli Rönkkönen. Ensimmäistä kertaa finaalitapahtumassa myös naiset sekä HiVision-testaajat kilpailevat näytösluonteisesti.

Jännittävän kilpailun lisäksi tarjolla on ohjelmaa koko perheelle. Esimerkiksi Volvo Trucks tarjoaa "Pysähdy, katso, vilkuta" -turvallisuusopetusta lapsille ja Michelin-ukko "Bibendum" on tavattavissa alueella. Paikan päällä on myös Sairaalaklovnit ry, jolle Puunkuormaajamestari 2017 -kilpailun järjestäjät keräävät lahjoitusvaroja.

Tapahtuma alkaa klo 10, jolloin alueella voi tutustua monipuoliseen yhteistyökumppaneiden kalusto- ja palvelutarjontaan. Puunkuormaajamestarifinaalin lähtölaukaus on klo 15. Tapahtuma on yleisölle maksuton.

Loppukilpailijat:

Lääninmestarit:
Rönkkönen Samuli, Itä-Suomi, loppuaika 05:24 
Sirén Kai, Etelä-Suomi, loppuaika 05:26                                    
Laine Jori, Länsi-Suomi, loppuaika 05:29                                  
Niskanen Reijo, Lapin lääni, loppuaika 05:48
Karvonen Pentti, Oulun lääni, loppuaika 06:17

Aikojen perusteella:
Kananen Arvo, Itä-Suomi, loppuaika 05:33
Varkoi Petri, Itä-Suomi, loppuaika 05:34                                    
Matikainen Tommi, Etelä-Suomi, loppuaika 05:39                    
Pesonen Tommi, Itä-Suomi, loppuaika 05:41
Hintikka Jussi, Länsi-Suomi, loppuaika 05:42
Lammi Pentti, Länsi-Suomi, loppuaika 05:44
Lappi Antti, Lapin lääni, loppuaika 05:52                                  

Toivotamme yleisön, median edustajat sekä kilpailijat lämpimästi tervetulleiksi
Tuuriin!


Lisätietoja:
Jani Koskinen, myyntipäällikkö, Hiab, puh. 040 865 0815, jani.koskinen@hiab.com
Kari Palojärvi, toiminnanjohtaja, Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry, 0500 376 618, kari.palojarvi@skal.fi



Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä