Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n Liikenneturvallisuuspalkinto
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry jakaa maanteiden tavaraliikenteen liikenneturvallisuuspalkinnon nimeltään ”SKAL:n Liikenneturvallisuuspalkinto”. Palkinnon myöntämisessä noudatetaan seuraavia periaatteita ja käytäntöä.
Palkitsemisen tavoite
Palkitsemisen tavoitteena on kiinnittää kuljetusyritysten, alalla työskentelevien henkilöiden, kuljetusasiakkaiden, viranomaisten ja muiden sidosryhmien sekä suuren yleisön huomio maanteiden tavaraliikenteen liikenneturvallisuuteen.Tavoitteena on tukea liikenneturvallisuutta arvostavan yrityskulttuurin laajenemista koko kuljetusketjuun. Palkitsemisella halutaan aktivoida yrityksiä ja alalla työskenteleviä liikenneturvallisiin toiminta- ja työskentelytapoihin. Alan ulkopuolisille palkitsemisella halutaan kertoa kuljetusalan vakavasta suhtautumisesta liikenneturvallisuusasioihin. Palkitsemisella pyritään myös parantamaan kuljetusalan ulkoista kuvaa ja arvostusta.
Palkitsemisperusteet
Palkinto myönnetään maanteiden tavaraliikenteen liikenneturvallisuuden edistämisestä.Palkitsemisen perusteena voi olla yksittäinen tapahtuma tai toiminta, jolla on estetty tai rajoitettu vahinkojen määrää, ansiokas toiminta koko kuorma- ja pakettiautoliikenteen tai yksittäisen kuljetusyrityksen liikenneturvallisuuden kehittämisessä, tavaraliikenteen liikenneturvallisuutta edistävän laitteen tai toimintamallin tai muun vastaavan, liikenneturvallisuutta parantavan asian kehittäminen.
Palkinnon saaja
Palkinnon myöntää palkintolautakunta yksityishenkilölle, työryhmälle, yritykselle tai yhteisölle. Palkinto voidaan jättää jonain vuonna jakamatta, mikäli palkintolautakunta katsoo sen perustelluksi. Palkintolautakunta voi jakaa myös kunniamainintoja.Palkitsemisen perusteena olevan tapahtuman tai vastaavan tulee olla tapahtunut kokonaan tai ainakin pääosin edellisen palkinnon jakamisen ja kyseisen vuoden ehdokasasettelun päättymisajan välisenä aikana.
Palkintosumma
Palkinnon suuruus on 5 000 euroa. Palkittava vastaa itse mahdollisista veroseuraamuksista. Palkintosumman lahjoittavat Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja A-Vakuutus Oy.Palkittavan valintakustannuksista vastaa Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry.
Palkintolautakunta
Palkintolautakuntaan nimeää Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry kaksi jäsentä ja sihteerin sekä liikenne- ja viestintäministeriö, liikkuva poliisi, Liikenneturva, Liikennevakuutuskeskus, A-Vakuutus Oy ja mediaa edustava Helsingin Sanomat kukin yhden jäsenen. Lautakunnan puheenjohtajana toimii liikenne- ja viestintäministeriön lautakuntaan nimeämä jäsen. Lautakunta voi kuulla ulkopuolisia asiantuntijoita.Ehdokashaku
Ehdokkaat SKAL:n liikenneturvallisuuspalkintoon kuulutetaan SKAL-organisaation sisällä ja palkintolautakunnassa edustettuina olevien yhteistyötahojen tiedotuskeinoin. Hakuilmoitus julkaistaan myös maan suurimmassa päivälehdessä.Ehdokashaku alkaa palkinnon jakovuoden alussa ja päättyy 19. huhtikuuta.
Palkintolautakunta voi tehdä oman esityksensä palkittavasta. Palkitsemisehdotukset ja -päätös tulee perustella.
Toteutusaikataulu
Palkinto myönnetään joka toinen vuosi. Se jaetaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n liittokokouksessa. Palkitsemisen perusteen tulee olla tapahtunut vuoden 2011 alun ja maaliskuun lopun 2012 välisenä aikana.Liikenneturvallisuuspalkinnon hakulomake (pdf) (62.5 KB)



