Kirjautuminen Jäsensivuille

Käyttäjätunnus

Salasana

Tavaraliikenteen yrittäjäkurssit

(liikennelupa koulutus, liikennelupakurssi, liikennelupakoulutus)


Yleistä kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetusta lainsäädännöstä

Kaupallisten tavarankuljetusten harjoittaminen lukeutuu luvanvaraisiin elinkeinoaloihin.  Koti- ja ulkomaanliikenteen harjoittamiseen vaadittavan yhteisöluvan saaminen edellyttää pääsääntöisesti neljä viikkoa kestävän tavaraliikenteen yrittäjäkurssin käymistä.

Vuosien saatossa luvanvaraisen tavaraliikenteen harjoittamiseen liittyvää lakia ja asetusta on tarpeen mukaan aika ajoin tarkennettu.  Viimeisin laki- ja asetusmuutos astui voimaan 1.9.2006.  Liikenteen harjoittamista koskevan luvan myöntämisen edellytykseksi asetetaan, että hakijan tulee olla hyvämaineinen, oikeustoimikelpoinen ja vakavarainen.  Edellisen lisäksi hakijan tulee olla saanut ammattitaidosta Liikenteen turvallisuusviraston (Trafi) myöntämän todistuksen.  

 

Uusien luvanhakijoiden tulee EU-direktiivin 98/76/EY mukaan suorittaa myös kansainvälisen liikenteen pätevyys.  Suomen tulee huomioida direktiivin asettamat vaatimukset, sillä alalle hakeutumisen edellytykset ovat verraten yhdenmukaiset kaikissa jäsenvaltioissa.

Tavaraliikenteen yrittäjäkurssin hyväksyttävä suorittaminen ja sen päätteeksi järjestettävä koe

Kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain (693/2006) mukaan tulee liikennelupaa (yhteisölupa) hakevan uuden yrittäjän suorittaa Liikenteen turvallisuusviraston valvonnan alainen, neljä viikkoa (140 opetustuntia) kestävä tavaraliikenteen yrittäjäkurssi sekä läpäistä hyväksyttävin arvosanoin Liikenteen turvallisuusviraston järjestämä koe.  

Kokeen rakenne on kaksiosainen.  Sen ensimmäiseen, enintään kaksi tuntia kestävään osioon valitaan aina kuhunkin eri kokeeseen asetettavat  noin 60 erilaista monivalinta- ja  esseekysymystä. Kokeen ensimmäinen osio suoritetaan ilman kurssikansioita.  

Kokeen toinen, enintään kaksi ja puoli tuntia kestävä osio käsittää erilaisia kirjallisia tapaustutkimuksia ja  laskentaharjoituksia. Niiden suorittamisessa saa hyödyntää kaikkia neljää kurssikansiota.

Tavaraliikenteen yrittäjäkurssin hyväksyttävästi suorittaneille henkilöile joiden sallittu poissaolomäärä on enintään 15 % kurssin asetuksen mukaisesta tuntimäärästä kirjoitetaan tavaraliikenteen järjestämiseen oikeuttavan koulutusluvan haltijan toimesta kurssitodistus jonka oikeaksi todistettava jäljennös oikeuttaa osallistumaan Liikenteen turvallisuusviraston järjestämään kokeeseen.  Koska Liikenteen turvallisuusviraston järjestämän kokeen hyväksyttävän suorittamisen katsotaan mittaavan riittäväksi katsottavalla tavalla kultakin luvanhakijalta edellytettävää ammattitaitoa ei ajokortin omaamista tai erityisen työkokemuksen kerryttämistä ennen kurssia tai sen jälkeen edellytetä. 

 

Liikenteen turvallisuusviraston valvoma koe tulee järjestää kurssinjärjestäjän toimesta aikaisintaan viikon ja viimeistään kolmen viikon kuluttua kurssin päättymisestä.  Kurssin käyneen henkilön on suoritettava kyseinen koe hyväksytysti viimeistään vuoden kuluessa kurssin päättymisestä.  Mitään erityistä ylärajaa kokeeseen osallistumiselle ei tänä aikana ole asetettu.  Liikenteen turvallisuusviraston perii tavaraliikenteenyrittäjäkurssin kokeeseen osallistuvalta henkilöltä 200 euroa kultakin koekerralta sekä 42 euroa kokeen hyväksyttävästi suorittaneelle henkilölle kirjoitettavasta, liikenneluvan anomiseen vaadittavasta todistuksesta. Liikennetraktoriyrittäjäkurssin kokeeseen osallistuvilta Trafi perii 120 euroa kultakin koekerralta sekä 42 euroa todistuksesta.

 

Hyvämaineisuus

Liikenneluvan myöntämiselle asetettaviin edellytyksiin lukeutuu myös luvanhakijan hyvämaineisuus.  Tämä vaatimus varmennetaan tarvittaessa rikosrekisteriotteella, johon liittyvän tiedustelun suorittaa lupaviranomainen lupakäsittelyn yhteydessä.

Hakijan ei katsota täyttävän säädettyjä hyvämaineisuusvaatimuksia jos

1. hänet on viimeisen viiden vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen; tai

2. hänet on vähintään kolmesti viimeksi kuluneen vuoden aikana tuomittu sakkorangaistukseen työ- tai palkkasuhdetta, kirjanpitoa, liikenteen harjoittamista, ajo- ja lepoaikojen noudattamista, liikenne- tai ajoneuvoturvallisuutta, ympäristönsuojelua tai muiden ammatillista vastuuta koskevien säännösten rikkomisesta ja teot osoittavat hänen olevan ilmeisen sopimaton harjoittamaan luvanvaraista tavaraliikennettä.

Liikenteessä käytettävä ajoneuvo

Liikenteen harjoittamiseen oikeuttavan luvan haltija vastaa siitä, että luvanvaraiseen liikenteeseen käytettävä ajoneuvo on:

 

1) luvanhaltijan yksinomaisessa hallinnassa, mikä on merkitty ajoneuvorekisteriin; tai

2) luvanhaltijan käytössä kirjallisen vuokrasopimuksen perusteella, jolloin alkuperäinen vuokrasopimus tai sen oikeaksi todistettu jäljennös on pidettävä ajoneuvossa mukana ja, jos ajoneuvon kuljettajana ei toimi vuokraaja (eli vuokralleottaja), kirjallinen selvitys siitä, että kuljettaja on vuokraajan (eli vuokralleottajan) palveluksessa.


 

Liikenteen harjoittamiseen oikeuttavan luvan haltija vastaa siitä, että luvanvaraiseen liikenteeseen käytettävässä ajoneuvossa tulee olla näkyvällä paikalla selvästi merkittynä yhteisöluvan, kotimaan liikenneluvan tai liikennetraktoriluvan haltijan nimi ja yhteystiedot.

 

Liikennettä harjoitettaessa on ajoneuvossa tarvittaessa oltava mukana voimassaoleva kotimaan liikennelupa, liikennetraktorilupa tai kuljetuslupa alkuperäisenä taikka yhteisöluvan jäljennös sekä kuljettajatodistus tai hallinnan osoittava vuokrasopimus, sen oikeaksi todistettu jäljennös tai selvitys.  Edellämainitut asiakirjat tulee vaadittaessa esittää poliisi-, tulli- tai rajavartiomiehelle muutoin kuljetus voidaan keskeyttää.

Liikennelupa

 

Joka luovuttaa liikenneluvan toisen käyttöön esimerkiksi vuokraamalla tai lainaamalla tuomitaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain säännösten rikkomisesta sakkoon. Lain mukaan ilman asianmukaista liikennelupaa liikennettä harjoittava voidaan tuomita luvattomasta tavaraliikenteen harjoittamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. 

Liikennelupaa ei tarvita mm. suoritettaessa tavarankuljetusta enintään 2.000 kilon kokonaismassan omaavilla ajoneuvoilla tai ajoneuvoyhdistelmillä.  Liikennelupa on myös pakollinen työurakoiden tai muiden sopimuksen kohteena olevien työkokonaisuuksien yhteydessä mikäli kuljetuksen kokonaiskustannusten osuus on yli 30 % urakasta tai työkokonaisuudesta. 



 

Vakavaraisuus

Liikenneluvan saamiseksi tulee luvanhaltijan kyetä vastaamaan asianmukaisesti velvoitteistaan. Jos luvanhaltijalla on veroja tai maksuja ulosottoteitse perittävänä, luvanhaltijan ei katsota täyttävän tätä ehtoa.  Mikäli luvanhakijalla täyttyvät vakavaraisuuteen liittyvät vaatimukset näiltä osin tulee luvanhakijan esittää lupaviranomaiselle lisäksi asetuksessa tarkennetut, riittävät taloudelliset voimavarat.

Liikenneluvan hakijalla katsotaan olevan riittävät taloudelliset voimavarat liikenteen aloittamiseen ja sen asianmukaiseen hoitamiseen, jos hakijalla on käytettävissään varoja jokaista liikenteessä käytettävää kuorma-autoa kohden vähintään 10.000 euroa ja muuta autoa sekä liikennetraktoria kohden vähintään 4.000 euroa.  

Käytettävissä olevien varojen riittävyys osoitetaan lupaviranomaiselle toimitettavalla:

a) vakuudella, joka voi olla luottolaitoksen antama takaussitoumus tai pankkitalletus tai

b) todistuksella, jonka on antanut KHT- tai HTM-tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö taikka julkishallinnon ja  –talouden tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö.

Kenen tulee suorittaa kuukauden mittainen tavaraliikenteen yrittäjäkurssi ?

Liikenteen turvallisuusviraston valvonnan alaista kurssivaatimusta ei ole ulotettu niihin yrittäjiin, jotka lain voimaantulohetkellä toimivat jo alalla. Mikäli yrittäjä on suorittanut hyväksytysti ennen 2.10.1999 järjestetyn kotimaan yrittäjäkurssin ja myös ulkomaanliikenteen yrittäjäkurssin, on hän oikeutettu saamaan yhteisöluvan.  

Logistiikan alaan kuuluvan tekniikan ammattikorkeakoulun tutkintotodistuksen omaavat henkilöt joiden suorittama tutkinto on sisältänyt ammattiinpääsydirektiivin (96/26/EY) tavaraliikennettä koskevat aihepiirit on vapautettu sekä tavaraliikenteen yrittäjäkurssin käymisestä että siihen liittyvän kokeen suorittamisesta.  Asia tulee käytännössä osoittaa toteen kyseisen oppilaitoksen kanslian antamalla todistuksella.  

Liikenteen turvallisuusviraston järjestämän kokeen voivat korvata pelkällä ulkomaanliikenteen osuudella ne henkilöt, jotka:

 

1. Ovat hyväksyttävästi suorittaneet aikaisempien säännösten mukaisen kotimaan liikenneyrittäjäkurssin tai;

2. Joilla on joko voimassaoleva kotimaan liikennelupa tai jotka toimivat kotimaan liikenneluvat omaavan yhtiömuotoisen yrityksen liikenteestä vastaavina henkilöinä.

 

Liikennetraktorikurssin suorittanut tai liikennetraktoriluvan omaava henkilö vapautetaan kaupallisista tavarankuljetuksista annetun lain sekä Liikenne- ja viestintäministeriön antaman asetuksen mukaan siitä tavaraliikenteen yrittäjäkurssin sekä Liikenteen turvallisuusviraston järjestämän kokeen osasta joka on tarkoitettu liikennetraktoriyrittäjille.



Uudet alalle tulevat yrittäjät, jotka

a) eivät omaa kotimaan liikennelupaa tai;

b) eivät toimi yhtiömuodossa toimivan yrityksen liikenteestä vastaavina henkilöinä tai;

c) eivät ole suorittaneet hyväksyttävästi kotimaan liikenneyrittäjäkurssia


joutuvat suorittamaan neljä viikkoa kestävän tavaraliikenteen yrittäjäkurssin mikäli haluavat anoa yhteisölupaa. 

 

 

Yhteisölupa etäopiskeluna

 

 

Liikenteen turvallisuusviraston hyväksyy kokeeseen ilman tavaraliikenteen yrittäjäkurssin suorittamista henkilön, joka on toiminut päätoimisesti hallintoa, taloutta tai operatiivista toimintaa koskevissa vastuullisissa kuljetusalan tehtävissä vähintään kaksi vuotta ja on ilmeistä, että henkilöllä on liikenneyrittäjäkurssia vastaavat tiedot ja taidot. 

 

Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun kaupallisen, hallinnollisen, teknisen tai kuljetusalan vähintään ammattikorkeakoulutasoisen tutkinnon tai alalle soveltuvan erikoisammattitutkinnon suorittaneen henkilön osalta riittää kun on toiminut em. tehtävissä vähintään yhden vuoden.     

 

Tavaraliikenteen yrittäjäkurssin päätteeksi järjestettävä koe on sisällöltään kuitenkin vaativa. 

 

Riittävän osaamisen varmistamiseksi on yhteisöluvan anomisesta kiinnostuneen, suoraan kokeeseen hyväksyttävän henkilön mahdollista opiskella tavaraliikenteen yrittäjäkurssilla käsiteltäviä aihealueita sekä ns. etäopiskelun muodossa että seuraamalla kurssilla järjestettävää opetusta enintään viiden päivän ajan. 

 

Etäopiskelumenettelyyn osallistuville henkilöille postitettavia kurssikansioita (1.600 sivua)

päivitetään tällöin enintään kuuden kuukauden ajan.  Suositeltavimmat vapaaehtoisesti seurattavat opetuspäivät ovat tällöin kurssin kolme viimeisintä päivää sisältäen seuraavat aihealueet:

 

1. Liikennöinti ja passitusmenettely EU:n alueella ja ETA-maissa (1 pv).

2. Käytännön työ ulkomaanliikenteessä (2 pv).     

 

Lisätietoja tavaraliikenteen yrittäjäkursseista, etäopiskelumenettelystä, kotimaan liikenneluvan ja liikennetraktoriluvan laajentamisesta yhteisöluvaksi sekä liikennetraktoriyrittäjäkursseista antavat allamainitut tavaraliikenteen yrittäjäkursseja järjestävät opetusluvan haltijat:

 

 Kouluttajien yhteystiedot


 Kurssiaikataulu 2011



Lisätietoja voi kysyä sähköpostilla lyk(at)skal.fi


Poutapilvi web design - P4