Suomen Säiliöautoliitto ry
Suomen Säiliöautoliitto ry edustaa ammattimaisen kuorma-autoliikenteen osa-aluetta vaarallisten aineiden kuljetuksissa ja niihin läheisesti liittyvissä öljyalan, kemian ja petrokemian teollisuuden muissa kuljetuksissa. Järjestö on perustettu 1957 hoitamaan alan liikenteenharjoittajien ja kuljetusliikkeiden erikoistoimialakysymyksiä. Alan erityisluonne asettaa kuljetuksille pitkälle meneviä erikoistumisvaatimuksia kaluston, kuljetushenkilöstön ja toimintaa säätelevän erityissäännöstön pohjalta.
Kaikkia vaarallisiksi luokiteltuja aineita Suomessa kuljetettiin autoilla noin 14.0 milj, tonnia vuonna 2005, joista valtaosa eli noin 66 % kuuluu nestemäisiin polttoaineisiin (luokka 3) tai muulla tavalla palaviin nesteisiin. Kemian teollisuuden käyttämiä, tuottamia ja markkinoimia muita vaarallisia aineita kuljetetaan kokonaismäärästä noin 25 %, joista pääosa luokitellaan syövyttäviksi aineiksi (luokka 8). Vuonna 2005 maantiekuljetuksissa kertyi noin 2.1 miljardia tonnikilometriä, keskimääräinen kuljetusetäisyys oli 155 km. Suurin osa vaarallisten aineiden tiekuljetuksista (noin 90 %) suoritetaan säiliöautoilla.
Vaarallisten aineiden kuljetuksiin käytetyt säiliöautot ovat erityiskatsastuksen alaisia ja aineiden ominaisuuksista johtuen autojen kuormatiloihin kohdistuu erilaisia aine- ja rakennevaatimuksia. Myös auton muu varustelu seuraa tarkalleen kuljetettavien aineiden ja aineluokkien vaatimuksia.
Vaarallisten aineiden kuljettaminen on myös kuljetushenkilöstön osalta erityisluvan vaativaa työtä. Lupa kuljetusten suorittamiseen voidaan hankkia asetuksen mukaisen koulutuksen ja tenttien avulla. Lisäksi kuljetusliikkeillä on oltava nimetty turvallisuusneuvonantaja.
Vaarallisten aineiden kuljetuksiin käytetty kuorma-autokanta edustaa koko- ja painoperusteiltaan raskaimpia mahdollisia yhdistelmäajoneuvoja. Perävaunuttomien autojen käyttö on varsin vähäistä eli noin 5 % kaikista kuljetuksista suoritetaan perävaunuttomilla autoilla.
Kokonaisautomäärä vaarallisten aineiden kuljetuksissa on noin 1000 yhdistelmäajoneuvoa. Eri öljy-yhtiöiden ajossa oli vuonna 2005 100 kpl liikennöitsijää jolla käytössä 400 autoa. Muita vaarallisiksi luokiteltuja aineita, kuten erilaisia liuotin- ja raaka-aineita kuljetetaan noin 2 milj.m3. Pelkästään näiden aineiden kuljetuksiin käytettyjä ajoneuvoyhdistelmiä on liikenteessä noin 250 kpl.
Säiliöautoliiton jäsenkunta edustaa vaarallisten ja vastaavien aineiden kuljetuksista noin 98 % ja vain noin 1 %:ssa kuljetuksista käytetään kuljetustentarvitsija yhtiöiden omaa yksityistä kuorma-autokantaa. Keskimääräinen autojen omistussuhde alan autokannan pohjalta on noin 5 kpl/kuljetusyritys ja yritysten kaikki ammattimaisessa kuorma-autoliikenteessä olevat autot mukaan lukien yrityksen keskimääräinen koko on runsaat 6 autoa/kuljetusyritys.
Kuljetusliikkeitä Säiliöautoliiton toimintakentässä on vuonna 2006 115 kpl ja järjestäytymisaste on 95 %. Yleinen yritysmuoto on joko osakeyhtiö tai kommandiittiyhtiö. Kuljetusliikkeiden kuljetuspalveluhinnoittelu perustuu pitkälle kehitettyyn seurantaan ja kustannuslaskentaan, jonka toteutuksesta alan järjestö on kantanut päävastuun. Viimeaikainen kehitys kansainvälisen kaupan vapautumisen ja kilpailun edistämisen myötä on vaikuttanut myös neuvottelurakenteisiin siten, että koko alan kattaneiden neuvottelujen tilalle ovat tulleet yritys- ja laitoskohtaiset neuvottelut.
Suomen Säiliöautoliiton toimintaa johtaa liiton vuosikokouksen valitsema hallitus liiton puheenjohtajiston johdolla yhteistyössä liiton henkilöstön kanssa.
|
|
|
Hallitus 2009 |
|
|
Pj. Kari Helokivi |
Vanhatie 23, 15240 Lahti |
|
Vpj. Marko Mankinen |
PL 43, 49401 Hamina |
|
Vpj. Jari Välikangas |
Haarusjärventie 150, 62300 Härmä |
Varsinaiset jäsenet |
|
|
Pekka Hahl |
Kuusamakuja 5, 78850 Varkaus |
|
Kari Isotalo |
Sallisentie 26, 32160 Vampula |
|
Mauno Mäkelä |
Pirttisaarentie 3, 68300 Kälviä |
|
Jukka Majalainen |
PL 72, 23101 Mynämäki |
|
Jouko Mäkelä |
Tuomikuja 5, 32700 Huittinen |
|
Sami Saarinen |
Keskustie 12 B 13, 04600 Mäntsälä |
|
Aki Saarinen |
Takalantie 130, 04740 Sälinkää |
|
Jarmo Vilander |
Myllyojantie 3, 96190 Rovaniemi |
Vesa Itkonen | Robert Hubertin tie 7, 01510 Vantaa |
|
Kari Poussa |
Somerontie 8, 36220 Kangasala |
|
Tommi Rusi |
Museotie 4, 21570 Sauvo |
Varajäsenet |
|
|
Seppo Anias |
Hautajärventie 2, 90440 Kempele |
|
Tapani Koskelainen |
Myllytie 63, 13720 Parola |
|
Aila Aiho |
Alavuodentie 929, 63230 Lentilä |
|
Seppo Salmio |
Säihkekatu 7, 15340 Lahti |
|
Seppo Virta |
Kautrannantie 92, 21310 Vahto |

Suomen Säiliöautoliiton hallitus 2006 (kuvasta puuttuu Jarmo Vilander)
Liiton hallitus valitsee keskuudestaan liiton hallituksen tehtäviä hoitavan työvaliokunnan, joka yhdessä liiton toimitusjohtajan kanssa ylläpitää liiton jatkuvan toiminnan, neuvottelujen ja asioiden valmistelutoiminnan. Liitto julkaisee säännöllisesti alan asiatietoutta käsittelevän VAK-liikennelehden.
Säiliöautoalalla on oma yleissitova työehtosopimus (Öljytuote ry:n ja Suomen Säiliöautoliitto ry:n sekä AKT:n välinen Öljytuote- ja säiliöautoalaa sekä niihin liittyviä toimintoja koskeva työehtosopimus).
Kustannuslaskenta
Lomakkeet
Toimintakertomukset
Lainsäädäntö
Linkkivihjeet
Muut taulukot
Jäsentietoutta
Tutkimukset ja selvitykset
Kustannusindeksi
Kuljetussopimus
Työsuhde
Turvallisuus
Tiedotteet
Kalvot
Jäsenrekisterit
Yhteistyöjäsenet
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()



