Ahti Myllys
Apupojasta yrittäjäksi
Ahti on toiminut kuljetusyrittäjänä vuodesta 1982, jolloin hän isänsä kuoltua jatkoi veljensä kanssa isänsä vuonna 1959 perustamaa kuljetusyritystä. Ahti on toiminut yrityksessä apumiehenä pikkupojasta saakka. Kuljettajana hän aloitti vuonna 1973, jolloin sai erivapaudella rekkakortin.
Ahti valmistui vuonna 1977 luokanopettajaksi Joensuun yliopistosta, mutta veri veti kuljetusalalle kansankynttilän roolia palavammin.
Kuljetusliike Myllys on erikoistunut kuljettamaan Rantasalmi-hirsitaloja. Talot sekä tehtaan pihalogistiikka ja raaka-ainehuolto muodostavatkin yrityksen toiminnan perusrungon. Pääosa liikenteestä suuntautuu kotimaahan, mutta jonkin verran talotoimituksia menee myös Pohjoismaihin ja Venäjälle. Talojen lisäksi Myllykset kuljettavat rantasalmelaisten yritysten tuotteita.
Parhaiten Ahti viihtyy ratin takana ajotehtävissä. Hänestä on mukavaa päästä suoraan kontaktiin asiakkaiden kanssa. Ympäri maata ajellessaan Ahti tapaa runsaasti SKAL:n jäsenyrittäjiä ja saa suoraa kenttäpalautetta evääksi edunvalvontatyöhön.
Suurisaappainen mies
Luottamustehtäviin Ahti on kasvanut samalla tavalla kuin autoiluunkin, isän esimerkistä ja kannustuksesta. Luottamustoimissa miehellä onkin pitkä meriittilista: paikallisyhdistyksen sihteerin tehtäviä, hallituspaikkoja mm. USL ry:n ja SKAL:n hallituksessa, puheenjohtajuuksia alueyhdistyksissä ja varapuheenjohtajuus ja puheenjohtajuus SKAL:n hallituksessa. Lisäksi Ahti on ollut Rantasalmen kunnanvaltuutettu 1985 alusta ja on sitä edelleenkin, hän on ollut erilaisissa tehtävissä kunnanhallinnossa ja näiden kaikkien lisäksi Ahti on istunut ja istuu edelleen monien yritysten hallituksissa ja neuvottelukunnissa.
Luonnossa viihtyvä naisten mies
Ahti on hyvin perhekeskeinen. Hän on elämässään ollut naisten ympäröimä: Auli-vaimon kanssa heillä on kolme tytärtä. Lapsenlapsiakin on jo kolme: kaksi tyttöä ja 1-vuotias poika.
Ahti rakastaa luontoa. Vapaa-aika kuluukin vaelluksen, retkeilyn, veneilyn tai melonnan merkeissä luontoa tarkkaillen. Ahti marjastaa ja sienestää mielellään. Talvisin hänet voi tavata hiihtoladulla tai järven jäillä retkiluistelemassa.
Autot kiinnostavat myös vapaa-ajalla. Aikaisemmin Ahti kilpaili autourheilulajeissa, nyt hän on mukana toimitsijatehtävissä ja innokkaana katsojana.



